Teknisk svenskaLaajuus (5 op)
Tunnus: 4_EXX8060
Laajuus
5 op
Opetuskieli
- suomi
Osaamistavoitteet
Opiskelija saavuttaa sellaisen kirjallisen ja suullisen ruotsin kielen taidon, joka vastaa laissa säädettyä kielitaitoa (ns. virkamiesruotsi). Opiskelija osaa kertoa oman alansa työtehtävistä, hakea työpaikkaa, esitellä yritystä sekä sen tuotteita ja palveluja. Hän hallitsee kielen keskeisimmät perusrakenteet ja kykenee toimimaan oman alansa työtehtävissä ruotsin kielellä. Opiskelijalle kehittyy valmius lukea alaansa liittyviä artikkeleita, ja hän ymmärtää ruotsin kielen merkityksen Pohjoismaissa.
Sisältö
Opinnot, alan työtehtäviä ja työnhaku. Yrityksen esittely ja messuilla toimiminen. Omaan ammattialaan liittyviä tekstejä ja perusterminologia. Kielen perusrakenteet. Erilaisia suullisia ja kirjallisia viestintätilanteita.
Oppimateriaalit
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Teknisk svenska, Edita 2016 (saatavissa myös digikirjana). Artikkelit, sähköinen materiaali
Lisätiedot
Opintojen alussa kaikki opiskelijat osallistuvat ruotsin lähtötasotestiin. Opintojakson Teknisk Svenska yhteydessä järjestetään lisäohjausta sitä tarvitseville.
Opiskelijan osaaminen arvioidaan asteikolla 0 - 5, ja hänen suullinen ja kirjallinen kielitaitonsa arvioidaan erikseen. Hyväksytysti suoritetun opintojakson arvosana on suullisen ja kirjallisen taidon arvosanojen keskiarvo. Molemmista osioista tulee olla vähintään arvosana 1. Todistukseen liitetään myös suullisen ja kirjallisen taidon sanallinen arviointi, jolloin arvosanat 1 - 3 vastaavat merkintää ”tyydyttävät tiedot” ja arvosanat 4 - 5 ”hyvät tiedot”.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 15.01.2025
Ajoitus
09.01.2025 - 10.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Energiatekniikka - AMK
Toimipiste
Varkauden kampus
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Energiatekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Lea Ruhanen
Opiskelijaryhmät
-
WU22SMEnergiatekniikka, monimuoto
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmänä ovat luennot ja aktivoivat harjoitukset luennoilla sekä itsenäinen opiskelu ohjeistuksen mukaan.
Ensisijainen suoritustapa on luentoihin ja harjoituksiin osallistuminen ja kokeiden suorittaminen.
Arviointi (0-5) perustuu kokeissa saatuihin arvosanoihin sekä palautettuihin tehtäviin.
Yhteisarvosanan määräytymisessä kirjallisen taidon arvosanalla on 60% painoarvo ja suullisen kokeen arvosanalla 40%.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista suorittaa Savonian kesäkurssina CampusOnlinessa, mikäli kurssi on tarjonnassa ja osallistujamäärään mahtuu.
Opiskelijan ajankäyttö
135 tuntia:
Luennot ja tuntiharjoitukset sekä kokeet: 4x4 tuntia
Itsenäinen opiskelu ja harjoitusten tekeminen, kokeisiin valmistautuminen: 119 tuntia
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik ( Edita 2022: saatavilla vain e-kirja)
Lisätietoja opiskelijoille
Kokeet järjestetään kurssin lopussa joko Kampuksella tai Exam-järjestelmässä ja Zoomissa, opiskelijan valinnan mukaan.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 15.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 30.04.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
ET22SPNTietoverkkotekniikka
-
ET22SPPOhjelmistotekniikka
-
ET22SPFMTietotekniikka, Maisteripolku Itä-Suomen yliopistoon
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen opiskelu, kotitehtävät
Ensisijainen suoritustapa
- lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- kotitehtävät, tentit
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen tentti
- kirjalliset tentit
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta, 5 op, vastaava opiskelijan työmäärä (135h) jakautuu seuraavasti:
- lähiopetustunnit 44h (sis. kirjalliset kokeet)
- suullinen koe 1h
- tehtävät, kokeisiin valmistautuminen, itsenäinen opiskelu 90h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Anna-Maija Pietilä: Kontakt, Svenska inom teknik, Informationsteknik Digikirja, Edita (2022)
- Savonian kirjastosta voi lainata digikirjan lisenssin tai ostaa oman lisenssin Editan verkkokaupasta
Moodle-kurssin materiaali
Lisätietoja opiskelijoille
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, tarjolla on ruotsin valmentava non-stop verkkokurssi "Ruotsi rullaamaan", josta saa 2 op vapaasti valittaviin opintoihin. Ilmoittaudu Pepin kautta.
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 15.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 01.05.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sähkötekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
ESA23SPSähkötekniikka
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen opiskelu, kotitehtävät
Ensisijainen suoritustapa
- lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- kotitehtävät, kokeet
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen tentti
- kirjalliset tentit
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta, 5 op, vastaava opiskelijan työmäärä (135h) jakautuu seuraavasti:
- lähiopetustunnit 44h (sis. kirjalliset kokeet)
- suullinen koe 1h
- tehtävät, kokeisiin valmistautuminen, itsenäinen opiskelu 90h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Anna-Maija Pietilä: Kontakt, Svenska inom teknik, Elteknik, Digikirja, Edita (2022)
- Savonian kirjastosta voi lainata digikirjan lisenssin tai ostaa oman lisenssin Editan verkkokaupasta
Moodle-kurssin materiaali
Lisätietoja opiskelijoille
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, tarjolla on ruotsin valmentava non-stop verkkokurssi "Ruotsi rullaamaan", josta saa 2 op vapaasti valittaviin opintoihin. Ilmoittaudu Pepin kautta.
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 15.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sähkötekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Ritva Rasimus
Opiskelijaryhmät
-
ESB23SPSähkötekniikka
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik (digikirja), Edita . Sähköinen materiaali
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 15.01.2025
Ajoitus
01.01.2025 - 31.07.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Ritva Rasimus
Opiskelijaryhmät
-
ER22SPTRakennustekniikka, Talonrakennustuotanto
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik (digikirja), Edita . Sähköinen materiaali
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
09.09.2024 - 18.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Ritva Rasimus
- Marja-Elina Löf
Opiskelijaryhmät
-
EA22SPRakennusarkkitehti
Opiskelijan ajankäyttö
Lähiopetus: 12 x 3h = 36 h
Tentit (kirjallinen ja suullinen): 3h
Opiskelijan itsenäinen työskentely: 96 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Teknisk svenska, Edita 2016 TAI digikirja KONTAKT Svenska inom Teknik (versio, jossa "byggnadsteknik"). Artikkelit, sähköinen materiaali
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
09.09.2024 - 18.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Ritva Rasimus
- Marja-Elina Löf
Opiskelijaryhmät
-
ER22SPRARakennustekniikka, Rakennesuunnittelu
Opiskelijan ajankäyttö
Lähiopetus: 12 x 3h = 36 h
Tentit (kirjallinen ja suullinen): 3h
Opiskelijan itsenäinen työskentely: 96 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Teknisk svenska, Edita 2016 TAI digikirja KONTAKT Svenska inom teknik (verio, jossa "Byggnadsteknik"), sähköinen materiaali
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
30.08.2024 - 29.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Energiatekniikka - AMK
Toimipiste
Varkauden kampus
Opetuskielet
- Suomi
Tutkinto-ohjelma
- Energiatekniikan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Lea Ruhanen
Opiskelijaryhmät
-
WU22SPEnergiatekniikka, päivä
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmänä ovat luennot ja aktivoivat harjoitukset luennoilla sekä itsenäinen opiskelu ohjeistuksen mukaan.
Ensisijainen suoritustapa on luentoihin ja harjoituksiin osallistuminen ja kokeiden suorittaminen.
Arviointi (0-5) perustuu kokeissa saatuihin arvosanoihin, jatkuvaan näyttöön sekä palautettuihin tehtäviin. Kurssilla arvoidaan kirjallinen ja suullinen taito erikseen, ja ne yhdessä muodostavat virkamiesruotsin arvosanan. Yhteisarvosanan määräytymisessä kirjallisen taidon arvosanalla on 60% painoarvo ja suullisen kokeen arvosanalla 40%.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista suorittaa myös Savonian CampusOnline tarjoamana kesäopintojaksona.
Opiskelijan ajankäyttö
Luennot ja tuntiharjoitukset 53 h
Kokeet 3 h
Itsenäinen opiskelu ja harjoitusten ja tehtävien tekeminen, kokeisiin valmistautuminen 65 h
Lisäksi tarjolla tukitunnit: 14 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik Edita 2022 (digikirja). Artikkelit, sähköinen materiaali
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelijalle on tarjolla ruotsin tukitunteja 1 h/vko ruotsin tuntien yhteydessä aiempien ruotsin taitojen vahvistamiseksi ja kertaamiseen.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Ympäristötekniikka - AMK
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
EY23SPYmpäristötekniikka
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen opiskelu, kotitehtävät
Ensisijainen suoritustapa
- lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille (75 % läsnäolo)
- tarvittaessa Zoom-yhteys
- ruotsin tunteja ei nauhoiteta
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen tentti
- kirjalliset tentit
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta, 5 op, vastaava opiskelijan työmäärä (135h) jakautuu seuraavasti:
- lähiopetustunnit 44h, sis. kirjalliset kokeet
- suullinen koe (15 min / opiskelija)
- tehtävät, kokeisiin valmistautuminen, itsenäinen opiskelu 90h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Anna-Maija Pietilä: Kontakt, Svenska inom teknik, Energi- och miljöteknik Digikirja, Edita (2022)
- Savonian kirjastosta voi lainata digikirjan lisenssin tai ostaa oman lisenssin Editan verkkokaupasta
Moodle-kurssin materiaali
Lisätietoja opiskelijoille
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, tarjolla on ruotsin valmentava non-stop verkkokurssi "Ruotsi rullaamaan", josta saa 2 op vapaasti valittaviin opintoihin.
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Ympäristötekniikka - AMK
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
EY22SPYmpäristötekniikka

01.08.2024 - 20.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Marja-Elina Löf
Opiskelijaryhmät
-
ERR22SYInfrarakentaminen
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät ja muut pedagogiset ratkaisut:
- aktiivinen osallistuminen opetukseen
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
Arvioinnin perusteet (arviointikriteerit erikseen näkyvillä toteutuksen Moodlessa)
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat oppimistehtävät
- suullinen ja kirjallinen tentti/ tentit
Muut opiskelijalle oleelliset tiedot:
- opintojakson suorittaminen edellyttää annetun aikataulun noudattamista
- suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (tekniikan alalla Teknisk svenska) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian tarjoamat kielten preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojakson opettajalta.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta (5 op) vastaava opiskelijan työmäärä 135 h jakautuu seuraavasti:
- lähitunnit 52 h
- itsenäinen opiskelu 79 h
- suullinen testi 1 h
- tentit 3 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - svenska inom teknik, Edita 2022. Sekä muu opettajan osoittama materiaali
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
01.08.2024 - 31.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Marja-Elina Löf
Opiskelijaryhmät
-
EM22SMRakennusmestarin tutkinto-ohjelma (monimuotototeutus)
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät ja muut pedagogiset ratkaisut:
- aktiivinen osallistuminen opetukseen
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
Arvioinnin perusteet (arviointikriteerit erikseen näkyvillä toteutuksen Moodlessa)
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat oppimistehtävät
- suullinen ja kirjallinen tentti/ tentit
Muut opiskelijalle oleelliset tiedot:
- opintojakson suorittaminen edellyttää annetun aikataulun noudattamista
- suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (tekniikan alalla Teknisk svenska) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian tarjoamat kielten preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojakson opettajalta.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta (5 op) vastaava opiskelijan työmäärä 135 h jakautuu seuraavasti:
- lähitunnit 32 h
- itsenäinen opiskelu 100 h
- suullinen testi 1 h
- kirjallinen tentti 2 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - svenska inom teknik, Edita 2022.
Lisäksi myös muuta opettajan osoittamaa materiaalia.
Ilmoittautumisaika
26.02.2024 - 29.02.2024
Ajoitus
01.06.2024 - 30.07.2024
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
1 - 100
Opettaja
- Ritva Rasimus
- Anna-Maija Pietilä
Toteutuksen kuvaus
Itsenäinen verkkokurssi ( 5 op), jossa ei ole lähiopetusta
Kaikki tentit pidetään Kuopion Microkadun kampuksella.
Kirjallinen tentti:
pe 9.8. klo 14-16
pe 23.8. klo 14-16 (1. uusinta- ja korotusmahdollisuus)
pe 6.9.2024 klo 14-16 (2. uusinta- ja korotusmahdolisuus)
Suullinen tentti (= ryhmäkeskustelu):
Oman varauksen mukaan
joko torstaina 15.8.2024
tai perjantaina 16.8.2024
- 20 minuuttia/ryhmä.
- Ryhmän koko max. 4 opiskelijaa.
- Ajanvaraus ja tarkemmat ohjeet opintojakson Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö
5 op = 135 h
- itsenäinen opiskelu verkkokurssilla 132 h
- suullisen ja kirjallisen taidon näytöt (tentit) 3 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik, Edita 2022 (digikirja)
- oppikirjan lisenssiä voi lainata Savonia-amk:n kirjastosta tai opiskelija voi hankkia itselleen 12 kk lisenssin Editan verkkokaupasta
- jos hankit oman lisenssin, varmistu siitä, että digikirja on tarkoitettu ammattialallesi: esim. Informationsteknik (tietotekniikka), Elteknik (sähkötekniikka), Maskinteknik (konetekniikka), Byggnadsteknik (rakennustekniikka), Energi- och miljöteknik (energia- ja ympäristötekniikka)
- kaikissa kirjoissa on yhteinen osio (kpl 1-4) ja sitten ammattialakohtainen osio
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson arviointi koostuu 2 osasta:
- kirjallinen taito 3 op
- suullinen taito 2 op
Verkko-opintojakso soveltuu opiskelijalle, jolla on vähintään tyydyttävä ruotsin taito ja motivaatio itsenäiseen opiskeluun.
Päivämäärän 13.9.24 jälkeen kesäkurssiin liittyviä suorituksia ei enää oteta vastaan, vaan opiskelijan tulee ilmoittautua lähiopetusta sisältävälle toteutukselle.
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Ruotsin perussanaston ja -rakenteiden preppauskurssi "Ruotsi rullaamaan" on 2 op:n nonstop verkkokurssi, josta opintopisteet lasketaan vapaasti valittaviin opintoihin.
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
16.01.2024 - 14.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Iisalmen kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Terhi Lehto
Opiskelijaryhmät
-
EK23KMIKone- ja tuotantotekniikka, Iisalmi
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- aktiivinen osallistuminen (vähintään 75% läsnäolo)
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- lähiopetus zoomin kautta
- kotitehtävien suorittaminen
- kirjallinen ja suullinen tentti, rakennetesti
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista suorittaa myös Savonian CampusOnline tarjoamana kesäopintojaksona.
Opiskelijan ajankäyttö
Luennot ja tuntiharjoitukset 27 h
Kokeet (kirjalllinen koe ja suullinen koe) 3 h
Itsenäinen opiskelu ja harjoitusten tekeminen, kokeisiin valmistautuminen 105 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik. Edita 2022 (digikirja, maskinteknik). Artikkelit, sähköinen materiaali.
KIRJA TARVITAAN HETI ENSIMMÄISELLÄ OPETUSKERRALLA.
Lisätietoja opiskelijoille
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian tarjoamat kielten preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opettajalta.
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
11.01.2024 - 02.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Energiatekniikka - AMK
Toimipiste
Varkauden kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Lea Ruhanen
Opiskelijaryhmät
-
WU21SMEnergiatekniikka, monimuoto
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmänä ovat luennot ja aktivoivat harjoitukset luennoilla sekä itsenäinen opiskelu ohjeistuksen mukaan.
Ensisijainen suoritustapa on luentoihin ja harjoituksiin osallistuminen ja kokeiden suorittaminen.
Arviointi (0-5) perustuu kokeissa saatuihin arvosanoihin sekä palautettuihin tehtäviin.
Yhteisarvosanan määräytymisessä kirjallisen taidon arvosanalla on 60% painoarvo ja suullisen kokeen arvosanalla 40%.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista suorittaa Savonian kesäkurssina CampusOnlinessa, mikäli kurssi on tarjonnassa ja osallistujamäärään mahtuu.
Opiskelijan ajankäyttö
Luennot ja tuntiharjoitukset sekä kokeet 4x 4 tuntia
Itsenäinen opiskelu ja harjoitusten tekeminen, kokeisiin valmistautuminen 119 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik ( Edita 2022: saatavilla vain e-kirja)
Lisätietoja opiskelijoille
Kokeet järjestetään kurssin lopussa joko Kampuksella tai Exam-järjestelmässä ja Zoomissa, opiskelijan valinnan mukaan.
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 31.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sähkötekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Ritva Rasimus
Opiskelijaryhmät
-
ESA22SPSähkötekniikka
Toteutuksen kuvaus
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (tekniikan alalla Teknisk svenska) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Ensisijainen toteutustapa on aktiivinen osallistuminen lähitunneille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Teknisk svenska-opintojakso on myös olemassa verkkototeutuksena (kesäkurssi).
Opiskelijan ajankäyttö
Ohjattu työskentely: Luennot ja harjoitustehtävät 56 h
Itsenäinen työskentely 79 h
Opiskelijan työ yhteensä 135 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Suomeksi
Oppikirja: Pietilä, Kontakt - svenska inom teknik - Elteknik (digikirja, EDITA, 2022)
Moodle
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson alussa tehdään lähtötasotesti, jossa mitataan opiskelijan peruskieliopin osaamista. Tuloksen perusteella voidaan opiskelijalle suositella osallistumista ruotsin preppauskurssille, joka järjestetään kerran viikossa 2 t/vk yhteensä 20 tuntia.
Savoniassa on tarjolla myös ruotsin online -kurssi ruotsin peruskieliopin itsenäiseen opiskeluun.
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
08.01.2024 - 30.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sähkötekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Ritva Rasimus
Opiskelijaryhmät
-
ESB22SPSähkötekniikka

ERR21STTalonrakennustuotanto

Oppikirja: Pietilä, Kontakt - svenska inom teknik - Byggteknik (digikirja, EDITA, 2022)

01.01.2024 - 24.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
EK21SSKone- ja tuotantotekniikka, tuotekehitys
-
EK21STKone- ja tuotantotekniikka, tuotantotekniikka
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- aktiivinen osallistuminen
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneille
- itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- lähitoteutus, osallistuminen lähitunneille Zoomin kautta tarvittaessa mahdollista
- kotitehtävien suorittaminen
- kirjallinen ja suullinen tentti, rakennetesti
- läsnäolovelvollisuus 75 %
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen ja kirjallinen tentti
- rakennetesti
- kappalekohtaiset testit
- palautettavat tehtävät
Opiskelijan ajankäyttö
5 op = 135h
- lähiopetus 40h
- preppaus (kielioppi) 10h
- kokeet 3h
- itsenäinen opiskelu, sis. kotitehtävät ja kokeisiin valmistautumisen 82h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali:
Pietilä, KONTAKT - Svenska inom Teknik Edita 2022 (digikirja, maskinteknik)
Lisätietoja opiskelijoille
Lähitunteja on 2*2h viikossa.
Ppreppaustunteja on 1 h viikossa, 10 viikon ajan
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian tarjoamat kielten preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opettajalta.
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Marja-Elina Löf
Opiskelijaryhmät
-
EKA23SPKonetekniikka
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - svenska inom teknik, Edita 2022 (saatavissa digikirjana).
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 31.07.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Marja-Elina Löf
Opiskelijaryhmät
-
EKB23SPKonetekniikka, päivä
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - svenska inom teknik, Edita 2022 (saatavissa digikirjana).
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 22.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
ETN21SPTietoverkkotekniikka
-
ETP21SPOhjelmistotekniikka
-
ETM21SPMaisteripolku Itä-Suomen yliopistoon
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- aktiivinen osallistuminen
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneille
- itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- lähitoteutus, osallistuminen lähitunneille Zoomin kautta tarvittaessa mahdollista
- kotitehtävien suorittaminen
- kirjallinen ja suullinen tentti, rakennetesti
- läsnäolovelvollisuus 75 %
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen ja kirjallinen tentti
- rakennetesti
- kappalekohtaiset testit
- palautettavat tehtävät
Opiskelijan ajankäyttö
5 op = 135h
- lähiopetus 40h
- preppaus (kielioppi) 10h
- kokeet 3h
- itsenäinen opiskelu, sis. kotitehtävät ja kokeisiin valmistautumisen 82h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali:
Pietilä, KONTAKT - Svenska inom Teknik Edita 2022 (digikirja, informationsteknik)
Lisätietoja opiskelijoille
Lähitunteja on 2*2h viikossa.
Preppaustunteja on 1 h viikossa, 10 viikon ajan
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian tarjoamat kielten preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opettajalta.
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
01.01.2024 - 14.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
EK23KMKKone- ja tuotantotekniikka, Kuopio
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- aktiivinen osallistuminen
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneille
- itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- lähiopetus zoomin kautta
- kotitehtävien suorittaminen
- kirjallinen ja suullinen tentti, rakennetesti
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen ja kirjallinen tentti
- rakennetesti
- kappalekohtaiset testit
- palautettavat tehtävät
Opiskelijan ajankäyttö
5 op = 135h
- lähiopetus 27 h
- kokeet 3h
- itsenäinen opiskelu, harjoitusten tekeminen ja kokeisiin valmistautuminen 105 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali:
Pietilä, KONTAKT - Svenska inom Teknik Edita 2022 (digikirja, maskinteknik)
Lisätietoja opiskelijoille
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian tarjoamat kielten preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opettajalta.
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
09.09.2023 - 16.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sähkötekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
30 - 40
Opettaja
- Ritva Rasimus
Opiskelijaryhmät
-
ES22KMSähkötekniikka
Toteutuksen kuvaus
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (tekniikan alalla Teknisk svenska) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Ensisijainen toteutustapa on aktiivinen osallistuminen lähitunneille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Teknisk svenska-opintojakso on myös olemassa verkkototeutuksena (kesäkurssi).
Opiskelijan ajankäyttö
Ohjattu työskentely: Luennot ja harjoitustehtävät 28 h
Itsenäinen työskentely 107 h
Opiskelijan työ yhteensä 135 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja: Pietilä, Kontakt - svenska inom teknik - Elteknik (digikirja, EDITA, 2022)
Moodle
Lisätietoja opiskelijoille
Savoniassa on tarjolla myös ruotsin online -kurssi ruotsin peruskieliopin itsenäiseen opiskeluun.
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
07.09.2023 - 14.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Iisalmen kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Terhi Lehto
Opiskelijaryhmät
-
EK21KMIKone- ja tuotantotekniikka, Iisalmi
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmänä ovat luennot ja aktivoivat harjoitukset luennoilla sekä itsenäinen opiskelu ohjeistuksen mukaan.
Ensisijainen suoritustapa on luentoihin ja harjoituksiin osallistuminen ja kokeiden suorittaminen.
Arviointi (0-5) perustuu kokeissa saatuihin arvosanoihin, jatkuvaan näyttöön sekä palautettuihin tehtäviin. Kurssilla arvoidaan kirjallinen ja suullinen taito erikseen, ja ne yhdessä muodostavat virkamiesruotsin arvosanan.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista suorittaa myös Savonian CampusOnline tarjoamana kesäopintojaksona.
Opiskelijan ajankäyttö
Luennot ja tuntiharjoitukset 27 h
Kokeet (kirjalllinen koe ja suullinen koe) 3 h
Itsenäinen opiskelu ja harjoitusten tekeminen, kokeisiin valmistautuminen 105 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik. Edita 2022 (digikirja). Artikkelit, sähköinen materiaali.
Lisätietoja opiskelijoille
Ruotsin kielen kirjallisen ja suullisen taidon arvosanojen pohjalta muodostuvan ruotsin kielen yhteisarvosanan määräytymisessä kirjallisen taidon arvosanan painoarvo on 60% ja suullisen taidon arvosana 40%
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
04.09.2023 - 18.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Ritva Rasimus
Opiskelijaryhmät
-
EA21SPRakennusarkkitehti
Toteutuksen kuvaus
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (tekniikan alalla Teknisk svenska) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Ensisijainen toteutustapa on aktiivinen osallistuminen lähitunneille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Teknisk svenska-opintojakso on myös olemassa verkkototeutuksena (kesäkurssi).
Opiskelijan ajankäyttö
Ohjattu työskentely: Luennot ja harjoitustehtävät 56 h
Itsenäinen työskentely 79 h
Opiskelijan työ yhteensä 135 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja: Pietilä, Kontakt - svenska inom teknik - Byggteknik (digikirja, EDITA, 2022)
Moodle
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson alussa tehdään lähtötasotesti, jossa mitataan opiskelijan peruskieliopin osaamista. Tuloksen perusteella voidaan opiskelijalle suositella osallistumista ruotsin preppauskurssille, joka järjestetään kerran viikossa 2 t/vk yhteensä 20 tuntia.
Savoniassa on tarjolla myös ruotsin online -kurssi ruotsin peruskieliopin itsenäiseen opiskeluun.
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
04.09.2023 - 04.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Marja-Elina Löf
Opiskelijaryhmät
-
EM21SMRakennusmestarin tutkinto-ohjelma (monimuotototeutus)
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Teknisk svenska, Edita 2016 (saatavissa myös digikirjana). Artikkelit, sähköinen materiaali
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
04.09.2023 - 18.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Ritva Rasimus
Opiskelijaryhmät
-
ERR21SRRakennesuunnittelu
Toteutuksen kuvaus
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (tekniikan alalla Teknisk svenska) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Ensisijainen toteutustapa on aktiivinen osallistuminen lähitunneille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Teknisk svenska-opintojakso on myös olemassa verkkototeutuksena (kesäkurssi).
Opiskelijan ajankäyttö
Ohjattu työskentely: Luennot ja harjoitustehtävät 56 h
Itsenäinen työskentely 79 h
Opiskelijan työ yhteensä 135 h
Englanniksi
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja: Pietilä, Kontakt - svenska inom teknik - Byggteknik (digikirja, EDITA, 2022)
Moodle
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson alussa tehdään lähtötasotesti, jossa mitataan opiskelijan peruskieliopin osaamista. Tuloksen perusteella voidaan opiskelijalle suositella osallistumista ruotsin preppauskurssille, joka järjestetään kerran viikossa 2 t/vk yhteensä 20 tuntia.
Savoniassa on tarjolla myös ruotsin online -kurssi ruotsin peruskieliopin itsenäiseen opiskeluun.
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
01.09.2023 - 31.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Energiatekniikka - AMK
Toimipiste
Varkauden kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Lea Ruhanen
Opiskelijaryhmät
-
WU21SPEnergiatekniikka, päivä
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmänä ovat luennot ja aktivoivat harjoitukset luennoilla sekä itsenäinen opiskelu ohjeistuksen mukaan.
Ensisijainen suoritustapa on luentoihin ja harjoituksiin osallistuminen ja kokeiden suorittaminen.
Arviointi (0-5) perustuu kokeissa saatuihin arvosanoihin, jatkuvaan näyttöön sekä palautettuihin tehtäviin. Kurssilla arvoidaan kirjallinen ja suullinen taito erikseen, ja ne yhdessä muodostavat virkamiesruotsin arvosanan. Yhteisarvosanan määräytymisessä kirjallisen taidon arvosanalla on 60% painoarvo ja suullisen kokeen arvosanalla 40%.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista suorittaa myös Savonian CampusOnline tarjoamana kesäopintojaksona.
Opiskelijan ajankäyttö
Luennot ja tuntiharjoitukset 53 h
Kokeet 3 h
Itsenäinen opiskelu ja harjoitusten ja tehtävien tekeminen, kokeisiin valmistautuminen 65 h
Lisäksi tarjolla tukitunnit: 14 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik Edita 2022 (digikirja). Artikkelit, sähköinen materiaali
Lisätietoja opiskelijoille
Opiskelijalle on tarjolla ruotsin tukitunteja 1 h/vko ruotsin tuntien yhteydessä aiempien ruotsin taitojen vahvistamiseksi ja kertaamiseen.
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
18.08.2023 - 13.10.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
ETN21KMTietoverkkotekniikka
-
ETP21KMOhjelmistotekniikka
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen opiskelu, kotitehtävät
Ensisijainen suoritustapa
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille (75 % läsnäolo) Zoomin kautta
- suullinen ja kirjallinen koe
- ruotsin tunteja ei nauhoiteta
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen tentti zoomin kautta
- kirjallinen tentti, jonka yhteydessä on rakennetesti
Opiskelijan ajankäyttö
5 op = 135 h
- lähiopetus 14h
- suullinen koe 15 min/ opiskelija zoomin kautta, lähituntien ulkopuolella
. kotitehtävät ja itsenäinen opiskelu 120h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali
Pietilä, KONTAKT - Svenska inom Teknik, Edita 2022 (digikirja, Informatiosnteknik)
Lisätietoja opiskelijoille
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Preppausmahdollisuus on Savonian non-stop verkkokurssi "Ruotsi rullaamaan"
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Lea Ruhanen
Opiskelijaryhmät
-
EK21KMKKone- ja tuotantotekniikka, Kuopio
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmänä ovat luennot ja aktivoivat harjoitukset luennoilla sekä itsenäinen opiskelu ohjeistuksen mukaan.
Ensisijainen suoritustapa on luentoihin ja harjoituksiin osallistuminen ja kokeiden suorittaminen.
Arviointi (0-5) perustuu kokeissa saatuihin arvosanoihin, jatkuvaan näyttöön sekä palautettuihin tehtäviin. Kurssilla arvoidaan kirjallinen ja suullinen taito erikseen, ja ne yhdessä muodostavat virkamiesruotsin arvosanan, Yhteisarvosanan määräytymisessä kirjallisen taidon arvosanalla on 60% painoarvo ja suullisen kokeen arvosanalla 40%.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista suorittaa myös Savonian CampusOnline tarjoamana kesäopintojaksona.
Opiskelijan ajankäyttö
Luennot ja tuntiharjoitukset 27 h
Kokeet (kirjalllinen koe ja suullinen koe) 3 h
Itsenäinen opiskelu ja harjoitusten tekeminen, kokeisiin valmistautuminen 105 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik. Edita 2022 (digikirja). Artikkelit, sähköinen materiaali
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 09.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Ympäristötekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
EY21SPYmpäristötekniikka
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen opiskelu, kotitehtävät
Ensisijainen suoritustapa
- lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille (75 % läsnäolo)
- tarvittaessa Zoom-yhteys
- ruotsin tunteja ei nauhoiteta
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen tentti
- kirjallinen tentti, jonka yhteydessä kielioppitesti
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta, 5 op, vastaava opiskelijan työmäärä (135h) jakautuu seuraavasti:
- lähiopetustunnit 42h
- kielioppitunnit (preppaus) 10h
- kirjallinen koe +rakennetesti pidetään kahdella viimeisellä tunnilla kampuksella
- suullinen koe 1h
- itsenäinen opiskelu 82 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Anna-Maija Pietilä: Kontakt, Svenska inom teknik, Energi- och miljöteknik Digikirja, Edita (2022)
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson alussa on ruotsin lähtötasotesti, jossa testataan lähinnä kieliopin osaamista.
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian tarjoamat kielten preppausmahdollisuudet. Esim.
- nonstop Ruotsi rullaamaan (2 op)
- opintojakson rinnalla kulkeva preppaus 1 h / vko 10 viikon ajan
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 20.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Marja-Elina Löf
Opiskelijaryhmät
-
ERR21SYInfrarakentaminen
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Teknisk svenska, Edita 2016 (saatavissa myös digikirjana). Artikkelit, sähköinen materiaali
Ilmoittautumisaika
13.03.2023 - 04.05.2023
Ajoitus
01.06.2023 - 30.07.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
0 - 100
Opettaja
- Ritva Rasimus
- Anna-Maija Pietilä
Toteutuksen kuvaus
Itsenäinen verkkokurssi ( 5 op)
- digioppikirjan tekstien ja tehtävien itsenäinen opiskelu
- suullinen tentti ( 15 min Zoomin kautta, ajanvaraus Moodle-kurssilla)
- kirjallinen tentti (2h) , joka pidetään kampuksella
- rakennetesti (hyväksytty / hylätty) kirjallisen tentin yhtyedessä
Kirjallisen tentin (+rakennetesti) ajankohdat:
ke 9.8.2023 F4007 ja F4008 klo 14-16
ti 22.8. 2023 F4007 ja F4008 klo 14-16
ke 13.9. 2023 K435 klo 8-10
Suulliset tentit pidetään elokuussa zoomin kautta. Aikoja voi varata opintojakson Moodle-kurssilla olevasta wikistä.
Opiskelijan ajankäyttö
5 op = 135 h
- itsenäinen opiskelu verkkokurssilla 132 h
- suullinen tentti 15 min (zoomin kautta elokuussa)
- kirjallinen tentti 2h (kampuksella elokuussa)
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik, Edita 2021 (digikirja)
- oppikirjan lisenssiä voi lainata Savonia-amk:n kirjastosta tai opiskelija voi hankkia itselleen 6 kk lisenssin Editan verkkokaupasta
- jos hankit oman lisenssin, varmistu siitä, että digikirja on tarkoitettu ammattialallesi: esim. Informationsteknik (tietotekniikka), Elteknik (sähkötekniikka), Maskinteknik (konetekniikka), Byggnadsteknik (rakennustekniikka), Energi- och miljöteknik (energia- ja ympäristötekniikka)
- kaikissa kirjoissa on yhteinen osio (kpl 1-5) ja sitten ammattialakohtainen osio
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson arviointi koostuu 2 osasta:
- kirjallinen taito 3 op
- suullinen taito 2 op
Verkko-opintojakso soveltuu opiskelijalle, jolla on vähintään tyydyttävä ruotsin taito ja motivaatio itsenäiseen opiskeluun.
Suullinen tentti ja kirjallinen tentti (+ rakennetesti) suoritetaan elokuussa 2023.
Kaikki uusinnat ja korotukset tulee olla tehtynä viimeistään 13.9.2023 olevassa uusintatentissä. Tämän jälkeen kesäkurssiin liittyviä suorituksia ei enää oteta vastaan, vaan opiskelijan tulee ilmoittautua lähiopetusta sisältävälle toteutukselle.
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
09.01.2023 - 30.04.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Rakennustekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Ritva Rasimus
Opiskelijaryhmät
-
ERR20STTalonrakennustuotanto
Toteutuksen kuvaus
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (tekniikan alalla Teknisk svenska) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Ensisijainen toteutustapa on aktiivinen osallistuminen lähitunneille.
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT , Edita 2022 (digikirja). Sähköinen materiaali (Moodle)
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
09.01.2023 - 21.04.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
EK20SSKone- ja tuotantotekniikka, tuotekehitys
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely, kotitehtävät
Ensisijainen suoritustapa
- lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- kirjallinen ja suullinen tentti
- läsnäolovelvollisuus 75 %
- hybriditoteutus
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen ja kirjallinen tentti
- rakennetesti
Opiskelijan ajankäyttö
- lähiopetus (sis. kokeet) 44 h
- itsenäinen opiskelu 91 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali:
Pietilä, KONTAKT - Svenska inom Teknik Edita 2022 (digikirja, maskinteknik)
Lisätietoja opiskelijoille
Preppaustunneilla käydään läpi kielen rakenteita.
Ppreppaustunteja on 1 h viikossa, 11 viikon ajan: viimeisellä preppaustunnilla on kaikille tarkoitettu rakennetesti, joka tulee suorittaa hyväksytysti.
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
09.01.2023 - 30.04.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sähkötekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Paikat
10 - 30
Opettaja
- Ritva Rasimus
Opiskelijaryhmät
-
ESA21SPSähkötekniikka
Toteutuksen kuvaus
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson (tekniikan alalla Teknisk svenska) hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Ensisijainen toteutustapa on aktiivinen osallistuminen lähitunneille.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Teknisk svenska-opintojakso on myös olemassa verkkototeutuksena (kesäkurssi).
Opiskelijan ajankäyttö
Ohjattu työskentely: Luennot ja harjoitustehtävät 56 h
Itsenäinen työskentely 79 h
Opiskelijan työ yhteensä 135 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja: Pietilä, Kontakt - svenska inom teknik - Elteknik (digikirja, EDITA, 2022)
Moodle
Lisätietoja opiskelijoille
Opintojakson alussa tehdään lähtötasotesti, jossa mitataan opiskelijan peruskieliopin osaamista. Tuloksen perusteella voidaan opiskelijalle suositella osallistumista ruotsin preppauskurssille, joka järjestetään kerran viikossa 2 t/vk yhteensä 20 tuntia.
Savoniassa on tarjolla myös ruotsin online -kurssi ruotsin peruskieliopin itsenäiseen opiskeluun.
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
09.01.2023 - 30.04.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sähkötekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Ritva Rasimus
Opiskelijaryhmät
-
ESB21SPSähkötekniikka

09.01.2023 - 30.05.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Yksikkö
Energiatekniikka - AMK
Toimipiste
Varkauden kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Lea Ruhanen
Vastuuhenkilö
Lea Ruhanen
Opiskelijaryhmät
-
WU20SMEnergiatekniikka, monimuoto
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmänä ovat luennot ja aktivoivat harjoitukset luennoilla sekä itsenäinen opiskelu ohjeistuksen mukaan.
Ensisijainen suoritustapa on luentoihin ja harjoituksiin osallistuminen ja kokeiden suorittaminen.
Arviointi (0-5) perustuu kokeissa saatuihin arvosanoihin sekä palautettuihin tehtäviin.
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Kurssi on mahdollista suorittaa Savonian kesäkurssina CampusOnlinessa, mikäli kurssi on tarjonnassa ja osallistujamäärään mahtuu.
Opiskelijan ajankäyttö
Luennot ja tuntiharjoitukset 12 h
Kokeet 3 h
Itsenäinen opiskelu ja harjoitusten tekeminen, kokeisiin valmistautuminen 120 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik (Edita 2022, saatavissa vain e-kirjana), harjoituksia Moodlessa
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
01.01.2023 - 21.04.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Tietotekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
ETN20SPTietoverkkotekniikka
-
ETP20SPOhjelmistotekniikka
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely, kotitehtävät
Ensisijainen suoritustapa
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- läsnäolovelvoite 75 % lähitunneista
- hybriditoteutus
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen ja kirjallinen tentti
- rakennetesti
Opiskelijan ajankäyttö
- lähiopetus 44 h (sisältää kokeet)
- itsenäinen opiskelu 91 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali
Pietilä, KONTAKT - Svenska inom Teknik, Edita 2022 (digikirja, Informatiosnteknik)
Lisätietoja opiskelijoille
Preppaustunneilla käydään läpi mm. kielen rakenteita.
Ppreppaustunteja on 1 h viikossa, 11 viikon ajan: viimeisellä preppaustunnilla on kaikille tarkoitettu rakennetesti, joka tulee suorittaa hyväksytysti.
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
01.01.2023 - 21.04.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Anna-Maija Pietilä
Opiskelijaryhmät
-
EK20STKone- ja tuotantotekniikka, tuotantotekniikka
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely, kotitehtävät
Ensisijainen suoritustapa
- lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- läsnäolovelvoite 75 %
- hybriditoteutus
Arvioinnin perusteet
- aktiivinen osallistuminen
- suullinen ja kirjallinen tentti
- rakennetesti
Opiskelijan ajankäyttö
- lähiopetus (sis. kokeet) 44 h
- itsenäinen opiskelu 91 h
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppimateriaali :
Pietilä, KONTAKT - Svenska inom teknik Edita 2022 (digikirja, maskinteknik)
Lisätietoja opiskelijoille
Preppaustunneilla käydään läpi kielen rakenteita.
Preppaustunteja on 1 h viikossa, 11 viikon ajan: viimeisellä preppaustunnilla on kaikille tarkoitettu rakennetesti, joka tulee suorittaa hyväksytysti.
Suorittamalla tutkinto-ohjelmansa ruotsin kielen pakollisen opintojakson hyväksytysti opiskelija osoittaa hallitsevansa valtion virkamiehiltä vaadittavan suullisen ja kirjallisen ruotsin kielen taidon (julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta annettu laki 424/ 2003, 6§).
Suullisen kielitaidon osuus arvosanasta on 2 op ja kirjallisen kielitaidon osuus 3 op.
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
01.01.2023 - 31.07.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Marja-Elina Löf
Opiskelijaryhmät
-
EKA22SPKonetekniikka
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Oppikirja Pietilä, KONTAKT - Teknisk svenska, Edita 2016 (saatavissa myös digikirjana). Artikkelit, sähköinen materiaali
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
01.01.2023 - 31.07.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Konetekniikka - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
Opettaja
- Marja-Elina Löf
Opiskelijaryhmät
-
EKB22SPKonetekniikka