EK25SP Konetekniikan tutkinto-ohjelma: EK25SP
Tunnus: EK25SP
Koulutuksen kuvaus
Konetekniikan tutkinto-ohjelma johtaa tekniikan alan ammattikorkeakoulututkintoon, tutkintonimike on insinööri (AMK). Opintojen laajuus on 240 opintopistettä ja kesto noin 4 vuotta. Tutkinnon tuottama osaaminen vastaa Euroopan unionin alueella yhteisesti määriteltyä korkeakoulutasoa, mikä mahdollistaa työvoiman ja asiantuntijoiden liikkumisen.
Konetekniikan insinöörin varsin laaja tehtäväkenttä muodostuu pääosin suunnittelu- ja tuotekehitystehtävistä, tuotantoon liittyvistä kehitys- ja ohjaustehtävistä sekä tutkimus- ja koulutustehtävistä. Myös projektien johtamiseen sekä markkinointiin, laatuasioihin, huoltoon ja myyntiin liittyvät tehtävät ovat yleisiä. Konetekniikan insinööri toimii yleensä uransa alkutaipaleella tiimitehtävissä ja siirtyy ammattivuosien karttuessa esihenkilötehtäviin. Nykyisin yrityksissä insinöörit toimivat monialaisissa tiimeissä, jotka koostuvat eri alojen ammattilaista ja asiantuntijoista.
Koulutuksen lähtökohta on matemaattis-luonnontieteellinen. Konetekniikan insinööri osaa hyödyntää työssään nykyaikaisia menetelmiä mukaan lukien 3D-suunnittelujärjestelmät, simuloinnin ja etäohjelmoinnin. Tuotekehitysprosessi, tuotteen arkkitehtuuri, tuoterakenne ja modulointi samoin kuin verkostoituneet tuotantojärjestelmät ovat koneinsinöörille tuttuja. Lisäksi koneiden ja laitteiden elinkaariajattelu ja palveluliiketoiminta tulevat tutuksi opiskelun aikana. Konetekniikan insinööri tuntee myös tuotannossa ja tuotteessa hyödynnettävän automaation menetelmät ja järjestelmät. Toimiminen kotimaisissa ja kansainvälisissä työyhteisöissä edellyttää konetekniikan insinööriltä kykyä ryhmätyöhön, kirjallista ja suullista esitystaitoa sekä riittävää vieraiden kielien taitoa.
Konetekniikan opinnoissa suuntaudutaan tuotekehitykseen tai tuotantotekniikkaan. Suuntautumisen valinta tapahtuu toisen lukuvuoden aikana ja suuntaavat opinnot alkavat kolmannen lukuvuoden keväällä.
Tuotekehitysinsinööri toimii yrityksessä tuotteen asiakkaan toiveiden täyttäjänä. Toiveet tulee täyttää siten, että asiakas on tyytyväinen ja saa tuotteensa sovitussa aikataulussa, mutta myös niin, että tuote voidaan valmistaa kaupallisesti järkevillä menetelmillä.
Tuotantotekniikasta valmistunut konetekniikan insinööri vastaa koneiden ja laitteiden tuotannon johtamisesta. Opinnoissa perehdytään erilaisiin valmistusmenetelmiin, tuotantoprosesseihin, tuotannon simulointiin ja kokonaisvaltaiseen laatuajatteluun.
Asiantuntijuuden kehittyminen
Savonian opetussuunnitelmissa opintojaksot muodostavat laajempia opintokokonaisuuksia. Näin ne tukevat opiskelijan kokonaisvaltaista asiantuntijuuden kehittymistä. Samalla mahdollistuu opetuksen ja työelämälähtöisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistyminen.
Koneinsinöörin opetussuunnitelma on laadittu niin, että
- tutkinto tuottaa työelämässä vaadittavan osaamisen
- koulutus varmistaa opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen.
Opiskelija
- laatii opiskelunsa tueksi henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman, jossa aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan ja tunnustetaan osaksi opintoja
- vastaa opintojensa etenemisestä
Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat henkilökohtaisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa.
Opiskelijan henkilökohtaisen oppimispolun ja urakehityksen rakentamista tukevat sekä opettajat että vertaisryhmät. Jokaisella ryhmällä on opettajatuutori koko koulutuksen ajan. Opiskelijat laativat henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman ja seuraavat sen toteutumista sekä opettajatuutorin että opinto-ohjaajan kanssa.
Opiskelijan ammatillisen kasvun sisällöllistä etenemistä kuvataan opintovuosien tavoitteilla ja lukukausien teemoilla. Opintovuosien tavoitteet auttavat opiskelijoita, opettajia ja työelämän edustajia hahmottamaan, millaisten vaiheitten kautta ammatillisen osaamisen ajatellaan rakentuvan.
Toteutus
Savoniassa pedagogisena lähtökohtana on laadukkaan ja työelämäläheisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan monimuotoinen yhdistäminen. Yhteiskehittäminen vahvistaa monialaista toimintaa, kumppanuuksien hyödyntämistä ja työelämäläheisyyttä. Työelämäläheisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Moninaiset virtuaaliset ja fyysiset ympäristöt Savoniassa ja verkostokumppaneiden tiloissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin kytkevät teorian ja käytännön laajasti ja kiinnostavasti osaksi opiskelijan oppimista ja organisaatioiden kehittämistä.
Kokonaisvaltaisella ohjauksella tuetaan opiskelijan ammatillista kasvua koko opintopolun ajan. Savoniassa jokainen opiskelija on yksilö. Koulutus toteutetaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Personoitu koulutus mahdollistaa vaihtoehtoiset suoritustavat sekä opiskelijan omien tavoitteiden mukaiset yksilölliset polut.
Savoniassa hyödynnetään laajasti aikaisemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä työn opinnollistamista osana opiskelijan henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa. Opiskelija voi syventää tai laajentaa osaamistaan hyödyntämällä Savonian kansallisten ja kansainvälisten korkeakoulukumppaneiden tarjontaa.
Vuositeemojen ja opintojaksojen sisällöissä sekä toteutustavoissa huomioidaan vastuullisuus, kestävä kehitys ja globaalit inhimillisen turvallisuuden haasteet.
Savonian koulutusten työelämälähtöisyys toteutuu opettajien monimuotoisen verkostoitumisen kautta. Verkostot varmistavat myös substanssiasiantuntijuuden jatkuvan kehittymisen. Henkilöstö luo oppimistilanteita ja tukee opiskelijan oppimista. Opiskelijapalvelut, kirjasto- ja tietopalvelut, kansainvälisyyspalvelut ja muut korkeakoulupalvelut auttavat opiskelussa. Koulutuksessa noudatetaan esteettömyyden sekä kestävän kehityksen periaatteita.
Konetekniikan tutkinto-ohjelman pedagogiset ratkaisut perustuvat projektiopetusmalliin (CDIO), jossa pyritään kehittämään opiskelijan kokonaisvaltaista ajattelua vaiheittain: tehtävänanto ja vaatimusmäärittelyt, suunnittelu, toteutus ja käyttö. Projektiopetus aloitetaan orientoivalla projektilla ensimmäisenä opiskeluvuotena ja projekteja jatketaan läpi opintojen.
Projektit voidaan toteuttaa myös opinnollistamisen periaatteella ja yleensä ne tehdään yritysten antamista tai oppilaitoksen yritysten kanssa yhdessä toteuttamien TKI-hankkeisiin liittyvistä aiheista. Kaikki projektiopinnot on kytketty opiskeltaviin teoriaopintokokonaisuuksiin. Projektiopetuksen avulla opiskelijalle muodostuu havainnollinen ja kokonaisvaltainen käsitys konetekniikan liiketoiminnan eri vaiheista, ideoinnista ja suunnittelusta aina tuotantoon saakka.
Konetekniikan tutkinto-ohjelma osallistuu myös TKI-toimintaan. Tyypillisesti hankkeissa toteutetaan tutkimus- ja kehitystyötä paikallisten yritysten kanssa ja luotu uusi tieto tuodaan päivittäiseen opetukseen. Opiskelijoiden tekemät projektit ja opinnäytetyöt muodostavat yhden tutkimuksen ja kehityksen tukijalan. Opinnäytetyöt tehdään valtaosin teknologiateollisuuteen. Konetekniikan laboratoriot, joissa tehdään myös opetusta palvelevaa tutkimus- ja kehitystoimintaa, tarjoavat monipuolisen oppimisympäristön myös opiskelijoille.
Kansainvälistymiseen annetaan perusvalmiuksia kielten opintojaksoilla. Opiskelija voi halutessaan sisällyttää opintoihinsa myös laajempia osia (60 op asti) Mechanical Engineering -tutkinto-ohjelmasta. Opiskelijoille tarjotaan mahdollisuus suorittaa osa opinnoista ja/tai harjoittelusta ulkomaisissa yhteistyöammattikorkeakouluissa ilman, että tämä jatkaa opiskeluaikaa.
Windesheim University of Applied Sciences (Hollanti)- ja Shanghai Polytechic University (Kiina)- ammattikorkeakoulujen kanssa voit suorittaa kaksoistutkinnon opiskelemalla kolmannen opiskeluvuoden yhteistyöyliopistossa ulkomailla.
Pakollisia kieliopintoja opetussuunnitelmaan sisältyy seuraavasti:
- Ruotsin kielen ja viestinnän opintoja siinä laajuudessa että opiskelija saavuttaa vähintään ammattikorkeakouluasetuksen 7§:n mukaisen kielitaidon, joka arvioidaan kielitaidosta annetun lain (424/2003) mukaisesti.
- Englannin kielen ja viestinnän opintoja siinä laajuudessa että opiskelija saavuttaa vähintään opiskelun, ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehittymisen kannalta tarpeellisen kielitaidon (taso B2).
- Suomen kielen ja viestinnän opintoja siinä laajuudessa, että opiskelija saavuttaa vähintään opiskelun, ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehittymisen sekä jatko-opintojen kannalta tarpeelliset viestintä- ja vuorovaikutustaidot.
- Pakollisten kieliopintojen ohella opiskelija voi sisällyttää vapaasti valittavia kieliopintoja henkilökohtaiseen opiskelu- ja urasuunnitelmaansa (HOPS).
Koulutuksen toteutussuunnittelu ja opiskelijapalaute
Konetekniikan koulutuksen toteutussuunnittelu toteutetaan lukukausittain. Saman lukukauden aikana toteutettavat opintojaksot suunnitellaan yhtenä kokonaisuutena ja tästä laaditaan toteutussuunnitelma. Toteutussuunnitelmassa huomioidaan lukuvuositeemaan/ alateemaan linkittyvät osaamistavoitteet.
Lukukaudesta kerätään määrällistä ja laadullista palautetta, joka käsitellään opiskelijoiden kanssa. Tyypillisin palautteen muoto on opintojaksopalaute, jota kerätään jokaiselta opintojakson toteutukselta. Tämän lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus antaa palautetta Repun yleisen Kaiku-palautejärjestelmän kautta. Palaute on mahdollista antaa omalla nimellä tai anonyymisti.
Valitse opintojen ajoitus tai rakennenäkymä.
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain tai lukukausittain.
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2025-2026 | 2026-2027 | 2027-2028 | 2028-2029 |
Syksy
2025 |
Kevät
2026 |
Syksy
2026 |
Kevät
2027 |
Syksy
2027 |
Kevät
2028 |
Syksy
2028 |
Kevät
2029 |
1. / 2025 | 2. / 2026 | 1. / 2026 | 2. / 2027 | 1. / 2027 | 2. / 2028 | 1. / 2028 | 2. / 2029 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
EK25SP-1001 |
Perusopinnot
(Valitaan kaikki) |
60 | ||||||||||||||||||||
EK25SP-1002 |
Perusopinnot
(Valitaan kaikki) |
60 | ||||||||||||||||||||
EX00BM51 | Tekniikan opiskelijan työvälineet | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EXX8010 | Matematiikka 1 | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKP2000 | Valmistustekniikka 1 | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKP8010 | Tekninen piirtäminen | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKP2020 | 3D-mallinnus | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKP2060 | Materiaalitekniikka 1 | 5 | ||||||||||||||||||||
EK00BQ34 | Orientaatioprojekti | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EXX8040 | Tekniikan fysiikka | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EXX8020 | Matematiikka 2 | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKP8040 | Valmistustekniikka 2 | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKP2030 | Tuotantoyrityksen ympäristönhallinta | 5 | ||||||||||||||||||||
EX00BO10 | Teknisk svenska | 5 | ||||||||||||||||||||
EK25SP-1003 |
Ammattiopinnot
(Valitaan opintopisteitä: 120) |
120 | ||||||||||||||||||||
EK25SP-1004 |
Yhteiset ammattiopinnot
(Valitaan kaikki) |
80 | ||||||||||||||||||||
4_EXX8030 | Matematiikka 3 | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKA2070 | Koneautomaatiojärjestelmät | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKA2020 | Mekaniikka | 5 | ||||||||||||||||||||
EX00BM05 | English for Engineering | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKA8000 | Konetekniikan fysiikka | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKA8040 | Sähkötekniikka | 5 | ||||||||||||||||||||
EK00BU39 | TKI-projekti | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKA2060 | Lujuusopin perusteet | 5 | ||||||||||||||||||||
EK00BQ35 | Tuotantotekniikka | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKA2050 | Materiaalitekniikka 2 | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2000 | Laatu ja tuottavuus | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2030 | Johtaminen ja organisaation toiminta | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKA8010 | Yrittäjyys ja liiketoiminta | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2010 | Valmistettavuus | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2020 | Koneenosien suunnittelu | 5 | ||||||||||||||||||||
4_ESA0050 | Ammatillinen englanti ja viestintä | 5 | ||||||||||||||||||||
EK25SP-1005 |
Tuotantotekniikan ammattiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 35) |
0 - 35 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2100 | Tuotannon kehittäminen | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2120 | Toimitusketjun hallinta | 5 | ||||||||||||||||||||
EK00BQ36 | CAD/CAM-valmistus | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2110 | Teollisuuden palveluliiketoiminta | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2320 | Tuotannon johtaminen | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2330 | Tuotantojärjestelmät | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2380 | Tuotantoautomaatio | 5 | ||||||||||||||||||||
EK25SP-1006 |
Tuotekehityksen ammattiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 35) |
0 - 35 | ||||||||||||||||||||
EK00BU40 | Koneensuunnittelu | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2150 | FEM ja simulointi | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2130 | Kestoikälaskenta | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2370 | Teräsrakenteet | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2340 | Tuotekehitys | 5 | ||||||||||||||||||||
EK00BU41 | Laitesuunnittelu | 5 | ||||||||||||||||||||
4_EKS2360 | Koneautomaatiojärjestelmän suunnittelu | 5 | ||||||||||||||||||||
EK25SP-1011 |
Vaihtoehtoiset ammattiopinnot
(Valitaan opintopisteitä: 5) |
5 | ||||||||||||||||||||
4_EKV1100 | Machine Simulation Basics | 5 | ||||||||||||||||||||
EK00BQ37 | Ammatillinen projekti 1 | 5 | ||||||||||||||||||||
EK25SP-1007 |
Valinnaiset opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 15) |
15 | ||||||||||||||||||||
EK25SP-1008 |
Valinnaiset opinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 15) |
0 - 15 | ||||||||||||||||||||
EK25SP-1009 |
Harjoittelu
(Valitaan kaikki) |
30 | ||||||||||||||||||||
EK25SP-1010 |
Harjoittelu
(Valitaan kaikki) |
30 | ||||||||||||||||||||
EX00BM57 | Harjoittelu 1 | 5 | ||||||||||||||||||||
EX00BM58 | Harjoittelu 2a | 5 | ||||||||||||||||||||
EX00BM59 | Harjoittelu 2b | 5 | ||||||||||||||||||||
EX00BM60 | Harjoittelu 3a | 5 | ||||||||||||||||||||
EX00BM61 | Harjoittelu 3b | 5 | ||||||||||||||||||||
EX00BM62 | Harjoittelu 3c | 5 | ||||||||||||||||||||
AMKONT |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||||
AMKONT-1003 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||||
XT00BA37 | Opinnäytetyön suunnittelu | 5 | ||||||||||||||||||||
XT00BA38 | Opinnäytetyön toteutus | 5 | ||||||||||||||||||||
XT00BA39 | Opinnäytetyön viimeistely | 5 | ||||||||||||||||||||
XT00BA40 | Kypsyysnäyte | 0 | ||||||||||||||||||||
Yhteensä | 240 | 65 | 65 | 95 | 40 | 30 | 35 | 30 | 35 | 37.5 | 57.5 | 40 | 0 | 30 | 35 | 30 | 35 | 37.5 | 57.5 | 40 | 0 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistemäärät määräytyvät valinnaisten opintojen mukaisesti. Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. sisältöjen päivitystarpeiden takia.
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
EK25SP-1001 |
Perusopinnot
(Valitaan kaikki) |
60 |
EK25SP-1002 |
Perusopinnot
(Valitaan kaikki) |
60 |
EX00BM51 | Tekniikan opiskelijan työvälineet | 5 |
4_EXX8010 | Matematiikka 1 | 5 |
4_EKP2000 | Valmistustekniikka 1 | 5 |
4_EKP8010 | Tekninen piirtäminen | 5 |
4_EKP2020 | 3D-mallinnus | 5 |
4_EKP2060 | Materiaalitekniikka 1 | 5 |
EK00BQ34 | Orientaatioprojekti | 5 |
4_EXX8040 | Tekniikan fysiikka | 5 |
4_EXX8020 | Matematiikka 2 | 5 |
4_EKP8040 | Valmistustekniikka 2 | 5 |
4_EKP2030 | Tuotantoyrityksen ympäristönhallinta | 5 |
EX00BO10 | Teknisk svenska | 5 |
EK25SP-1003 |
Ammattiopinnot
(Valitaan opintopisteitä: 120) |
120 |
EK25SP-1004 |
Yhteiset ammattiopinnot
(Valitaan kaikki) |
80 |
4_EXX8030 | Matematiikka 3 | 5 |
4_EKA2070 | Koneautomaatiojärjestelmät | 5 |
4_EKA2020 | Mekaniikka | 5 |
EX00BM05 | English for Engineering | 5 |
4_EKA8000 | Konetekniikan fysiikka | 5 |
4_EKA8040 | Sähkötekniikka | 5 |
EK00BU39 | TKI-projekti | 5 |
4_EKA2060 | Lujuusopin perusteet | 5 |
EK00BQ35 | Tuotantotekniikka | 5 |
4_EKA2050 | Materiaalitekniikka 2 | 5 |
4_EKS2000 | Laatu ja tuottavuus | 5 |
4_EKS2030 | Johtaminen ja organisaation toiminta | 5 |
4_EKA8010 | Yrittäjyys ja liiketoiminta | 5 |
4_EKS2010 | Valmistettavuus | 5 |
4_EKS2020 | Koneenosien suunnittelu | 5 |
4_ESA0050 | Ammatillinen englanti ja viestintä | 5 |
EK25SP-1005 |
Tuotantotekniikan ammattiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 35) |
0 - 35 |
4_EKS2100 | Tuotannon kehittäminen | 5 |
4_EKS2120 | Toimitusketjun hallinta | 5 |
EK00BQ36 | CAD/CAM-valmistus | 5 |
4_EKS2110 | Teollisuuden palveluliiketoiminta | 5 |
4_EKS2320 | Tuotannon johtaminen | 5 |
4_EKS2330 | Tuotantojärjestelmät | 5 |
4_EKS2380 | Tuotantoautomaatio | 5 |
EK25SP-1006 |
Tuotekehityksen ammattiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 35) |
0 - 35 |
EK00BU40 | Koneensuunnittelu | 5 |
4_EKS2150 | FEM ja simulointi | 5 |
4_EKS2130 | Kestoikälaskenta | 5 |
4_EKS2370 | Teräsrakenteet | 5 |
4_EKS2340 | Tuotekehitys | 5 |
EK00BU41 | Laitesuunnittelu | 5 |
4_EKS2360 | Koneautomaatiojärjestelmän suunnittelu | 5 |
EK25SP-1011 |
Vaihtoehtoiset ammattiopinnot
(Valitaan opintopisteitä: 5) |
5 |
4_EKV1100 | Machine Simulation Basics | 5 |
EK00BQ37 | Ammatillinen projekti 1 | 5 |
EK25SP-1007 |
Valinnaiset opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 15) |
15 |
EK25SP-1008 |
Valinnaiset opinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 15) |
0 - 15 |
EK25SP-1009 |
Harjoittelu
(Valitaan kaikki) |
30 |
EK25SP-1010 |
Harjoittelu
(Valitaan kaikki) |
30 |
EX00BM57 | Harjoittelu 1 | 5 |
EX00BM58 | Harjoittelu 2a | 5 |
EX00BM59 | Harjoittelu 2b | 5 |
EX00BM60 | Harjoittelu 3a | 5 |
EX00BM61 | Harjoittelu 3b | 5 |
EX00BM62 | Harjoittelu 3c | 5 |
AMKONT |
Opinnäytetyö
|
15 |
AMKONT-1003 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 |
XT00BA37 | Opinnäytetyön suunnittelu | 5 |
XT00BA38 | Opinnäytetyön toteutus | 5 |
XT00BA39 | Opinnäytetyön viimeistely | 5 |
XT00BA40 | Kypsyysnäyte | 0 |