Sosionomin tutkinto-ohjelma: SS25SP
Tunnus: SS25SP
Koulutuksen kuvaus
Sosionomin tutkinto-ohjelma johtaa sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkintoon ja tutkintonimike on sosionomi (AMK). Opintojen laajuus on 210 opintopistettä ja kesto 3,5 vuotta. Tutkinnon tuottama osaaminen vastaa Euroopan unionin alueella yleisesti määriteltyä korkeakoulutasoa, mikä mahdollistaa työvoiman ja asiantuntijoiden liikkumisen.
Sosionomi (AMK) työskentelee sosiaaliohjauksen, sosiaalipedagogisen tai rikosseuraamusalan asiantuntijana hyvinvointialueiden, kuntien, yritysten ja järjestöjen palveluksessa sekä itsenäisenä ammatinharjoittajana. Sosionomi (AMK) voi työskennellä eri tehtävänimikkeillä esimerkiksi varhaiskasvatus-, perhe-, nuoriso-, lastensuojelu-, päihde-, mielenterveys-, maahanmuuttaja-, vammais-, rikosseuraamusalan, työikäisten ja ikääntyneiden parissa tehtävässä työssä sekä oppilas- ja opiskelijahuollossa.
Sosionomitutkinnon suorittanut on sosiaalialan osaaja, jonka työssä korostuu vuorovaikutus- ja ryhmätyötaidot, ohjausosaaminen, sosiaalialan työmenetelmätaidot ja verkosto-osaaminen. Hän osaa ennakoida yhteiskunnallisia muutoksia, uudistaa sosiaali- ja hyvinvointipalveluja sekä kehittää yhteisöllisiä ja osallistavia toiminta- ja tukimuotoja eri väestöryhmien tarpeisiin. Sosionomi (AMK) tuntee alan lainsäädännön, hyvinvointia ja turvallisuutta tuottavan palvelujärjestelmän sekä erilaiset sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan palvelujen tuottamisen muodot. Sosionomi (AMK) osaa hyödyntää työskentelyssä tieto-, viestintä- ja hyvinvointiteknologian mahdollisuuksia.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (VALVIRA) laillistaa sosionomin hakemuksesta ja tutkinnon antaneen ammattikorkeakoulun ilmoituksesta sosiaalihuollon laillistetuksi ammattihenkilöksi, sosionomiksi. Laillistamisen edellytyksenä on, että sosionomikoulutuksessa on suoritettu 210 op sekä opetussuunnitelman mukaiset sisällöt. Ammattikorkeakoulun tehtävänä on todentaa, että valmistuvalla sosiaalihuollon ammattihenkilöllä on ammattitaitovaatimusten edellyttämä osaaminen.
Varhaiskasvatuslaki (13.7.2018/540 27 §) määrittää varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuden seuraavasti: Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviin on sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto, johon sisältyvät varhaiskasvatukseen ja sosiaalipedagogiikkaan suuntautuneet vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot, joista voidaan säätää tarkemmin valtioneuvoston asetuksella, tai sosionomin tutkinto, jota on täydennetty mainituilla opinnoilla.
Asiantuntijuuden kehittyminen
Sosionomikoulutuksen osaamistavoitteena on, että valmistuvalla sosionomilla on laaja-alainen ja vahva sosiaalialan työn, tiedon soveltamisen, kehittämisen ja arvioinnin osaaminen sekä valmius jatkuvaan oppimiseen ja kansainväliseen toimintaan. Koulutuksen aikana hankittu osaaminen vastaa European Qualification Framework (EQF) mukaisia osaamisen tasokuvauksia ja kansallista tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksen (120/2017) esityksen tasoa 6 (kansallinen viitekehys).
Sosionomin (AMK) tutkinto-ohjelmakohtaiset kompetenssit ovat sosiaalialan eettinen osaaminen, asiakastyön osaaminen, sosiaalialan palvelujärjestelmäosaaminen, kriittinen ja osallisuutta edistävä yhteiskuntaosaaminen, tutkimuksellinen kehittämis- ja innovaatio-osaaminen ja työyhteisö-, johtamis- ja yrittäjyysosaaminen.
Valmistuttuaan sosionomi (AMK) hallitsee osallisuutta, turvallisuutta ja hyvinvointia tuottavat palvelujärjestelmät ja niiden tuottamisen muodot sosiaali-, terveys- ja kasvatusalalla. Hän osaa ohjata ja tukea erilaisia ihmisiä ja asiakkaita kasvun, kehityksen ja oppimisen eri vaiheissa. Lisäksi sosionomi (AMK) osaa tukea ja osallistaa lapsia, aikuisia, perheitä ja erilaisia ryhmiä muuttuvissa elämäntilanteissa ja arjen haasteissa. Sosionomi (AMK) voi toimia myös asiantuntijana moniammatillisissa sosiaali-, terveys- ja kasvatuspalveluissa sekä kehittämis- ja johtotehtävissä. Hän osaa ennakoida tulevaisuuden muutoksia sekä tuottaa ja kehittää sosiaaliohjauksen ja kasvatuksen asiantuntijuutta vaativia palveluja. Työssään sosionomi (AMK) noudattaa sosiaalialan ammatillisia ja eettisiä periaatteita.
Savonian opetussuunnitelmissa opintojaksot muodostavat laajempia opintokokonaisuuksia. Näin ne tukevat opiskelijan kokonaiskehitystä ja asiantuntijuuden kehittymistä. Samalla mahdollistuu opetuksen ja työelämälähtöisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan yhdistyminen.
Sosionomin opetussuunnitelma on laadittu niin, että
• tutkinto tuottaa työelämässä vaadittavan osaamisen.
• koulutus varmistaa opiskelijan asiantuntijuuden kehittymisen.
Opiskelija
• laatii opiskelunsa tueksi henkilökohtaisen opiskelu- ja urasuunnitelman, jossa aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan.
• vastaa opintojensa etenemisestä.
Savonian opettajat ja muu henkilöstö ohjaavat ja tukevat henkilökohtaisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa.
Toteutus
Pedagogisena lähtökohtana on laadukkaan ja työelämäläheisen koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan monimuotoinen yhdistäminen. Yhteiskehittäminen vahvistaa monialaista toimintaa, kumppanuuksien hyödyntämistä ja työelämäläheisyyttä, mikä tukee teorian ja käytännön yhdistämistä oppimisessa. Työelämäläheisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Moninaiset virtuaaliset ja fyysiset ympäristöt Savoniassa ja verkostokumppaneiden tiloissa niin kotimaassa kuin ulkomaillakin kytkevät teorian ja käytännön laajasti ja kiinnostavasti osaksi opiskelijan oppimista ja organisaatioiden kehittämistä. Koulutukselle on tyypillistä monimuotoisuus, monialaisuus sekä aikaan ja paikkaan sitomattomuus.
Kokonaisvaltaisella ohjauksella tuetaan opiskelijan ammatillista kasvua koko opintopolun ajan. Savoniassa jokainen opiskelija on yksilö. Koulutus toteutetaan opiskelijoiden erilaiset tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Personoitu koulutus mahdollistaa vaihtoehtoiset suoritustavat sekä opiskelijan omien tavoitteiden mukaiset yksilölliset polut.
Savoniassa hyödynnetään laajasti aikaisemman osaamisen tunnistamista ja tunnustamista sekä työn opinnollistamista osana opiskelijan henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa. Opiskelija voi syventää tai laajentaa osaamistaan hyödyntämällä Savonian kansallisten ja kansainvälisten korkeakoulukumppaneiden tarjontaa.
Vuositeemojen ja opintojaksojen sisällöissä sekä toteutustavoissa huomioidaan vastuullisuus, kestävä kehitys ja globaalit inhimillisen turvallisuuden haasteet.
Opetus perustuu sosiokonstruktivistiseen oppimiskäsitykseen ja integratiiviseen pedagogiikkaan. Sosiokonstruktivistisen oppimiskäsityksen mukaan opiskelija nähdään aktiivisena ja omatoimisena tiedonhakijana, kriittisenä arvioijana sekä tiedonrakentajana. Opiskelija rakentaa tietoa vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja liittää sitä aikaisempiin tietoihinsa ja näkemyksiinsä reflektoiden. Opiskelijalle kehittyy tietoisuus omasta oppimisestaan. Integratiivisen pedagogiikan mukaan opiskelija yhdistää sosiokulttuurista, käytännöllistä ja teoreettista tietoa. Opiskelija reflektoi omaa toimintaansa ja oppimistaan ilmiöperusteisesti. Ammatillisen kasvun sisällöllistä etenemistä kuvataan opintovuosien tavoitteilla ja lukukausien teemoilla, joiden kautta opiskelija hahmottaa oman ammatillisen osaamisen rakentumista.
Opetusmenetelmissä korostetaan ammatin edellyttämää yhteistoiminnallisuutta ja itseohjautuvuutta. Opinnot toteutetaan tutkivan oppimisen periaatteella. Työskentely erilaisissa työelämähankkeissa ja työelämäjaksoilla, ohjattu harjoittelu erilaisissa työyhteisöissä sekä opinnäytetyö luovat yksilöllisyyttä opintoihin.
Sosionomikoulutuksen opetussuunnitelmassa määritellään kunkin opintojakson tavoitteet ja keskeinen asiasisältö, laajuus opintopisteinä, opintojen ja opetuksen järjestämisen periaatteet sekä vaadittavat suoritukset. Opinnot sisältävät lähi- ja etäopiskelua, verkko-opiskelua, itsenäistä opiskelua sekä harjoittelua.
Opiskelijalla on mahdollisuus opiskella kansainvälisyyttä ja kulttuurista osaamista 60 op:n verran joko ulkomailla erilaisissa vaihto-ohjelmissa tai Savoniassa valitsemalla monikulttuurisia ja kansainvälisiä opintojaksoja. Kulttuurisia taitoja opiskelija voi harjoitella myös tuutoroidessaan kansainvälisiä vaihto-opiskelijoita ja toimimalla esimerkiksi maahanmuuttajien parissa.
Englannin ja ruotsin kielen opintojaksot kuuluvat tutkintoon. Opiskelijan on myös mahdollista sisällyttää henkilökohtaiseen opiskelu- ja urasuunnitelmaansa valinnaisia kieliopintoja. Suomen kielen ja viestinnän opintoja on integroitu sosiaalialan opintojaksoihin niin, että opiskelija saavuttaa opiskelun, ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehittymisen sekä jatko-opintojen kannalta tarpeelliset viestintä ja vuorovaikutustaidot.
Syventävissä ammattiopinnoissa opiskelija syventää sosiaalialan asiantuntijuuttaan valitsemallaan osaajapolulla (15 op). Opiskelijalla on valittavana seuraavat osaajapolut: sosiaalipedagogisen lapsi-, nuoriso- ja perhetyön osaaja ja sosiaaliohjauksen hyvinvointi- ja sosiaalipalveluissa osaaja.
Sosiaalipedagogisen lapsi-, nuoriso- ja perhetyön osaajan suuntaavissa opinnoissa opiskelija syventää lasten, nuorten ja perheiden kanssa tehtävää kasvatuksellista ohjausosaamista. Opiskelija saa valmiudet lasten ja nuorten psykososiaalista hyvinvointia, kasvua ja oppimista edistävään pedagogiseen työskentelyyn sekä vanhemmuuden tukemiseen. Lisäksi opinnot antavat valmiudet varhaisen tuen sekä erityisen tuen tarpeen tunnistamiseen ja tukemiseen moniammatillisessa ja monialaisessa yhteistyössä. Valmistuttuaan sosionomi (AMK) voi työskennellä mm. varhaiskasvatustyössä (esim. varhaiskasvatuksen sosionomi), nuorten kanssa tehtävässä työssä (esim. opiskeluhuollon kuraattori, lastensuojelu) ja perhetyössä.
Sosiaaliohjauksen hyvinvointi- ja sosiaalipalveluissa osaajan suuntaavissa opinnoissa opiskelija syventää ohjausosaamistaan eri-ikäisten ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten parissa sosiaalipedagogisen työorientaation avulla. Opiskelija saa valmiudet eri elämäntilanteissa olevien asiakkaiden hyvinvoinnin, elämänhallinnan ja toimintakyvyn tukemiseen sekä syrjäytymisen ehkäisyyn. Opinnot antavat valmiudet ehkäisevän työotteen sekä monialaisten ja -ammatillisten työmenetelmien käyttöön. Valmistuttuaan sosionomi (AMK) voi työskennellä eri tehtävänimikkeillä mm. lapsi- ja perhepalveluissa, kuntouttavassa työtoiminnassa, päihde- ja kriminaalityössä, mielenterveystyössä, työllisyyspalveluissa, lastensuojelussa, maahanmuuttajatyössä, vammaistyössä tai ikääntyneiden palveluissa.
Arvioinnissa noudatetaan Savonia-ammattikorkeakoulun tutkintosääntöä. Arvioinnilla ohjataan ja tarkistetaan opiskelijan opintojen tavoitteiden saavuttamista. Arvioinnin kriteerit perustuvat opintojakson tavoitteisiin ja opiskelija saa opintojakson alkaessa tiedot arviointiperusteista. Opiskelijalla on mahdollisuus antaa koulutukseen ja opintojaksoihin liittyvää palautetta.
Valitse opintojen ajoitus tai rakennenäkymä.
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain tai lukukausittain.
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2025-2026 | 2026-2027 | 2027-2028 | 2028-2029 |
Syksy
2025 |
Kevät
2026 |
Syksy
2026 |
Kevät
2027 |
Syksy
2027 |
Kevät
2028 |
Syksy
2028 |
1. / 2025 | 2. / 2026 | 1. / 2026 | 2. / 2027 | 1. / 2027 | 2. / 2028 | 1. / 2028 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
SS25SP-1001 |
Perusopinnot
(Valitaan kaikki) |
30 | ||||||||||||||||||
SS25SP-1002 |
Sosiaali- ja terveysalan yhteiset opinnot
(Valitaan kaikki) |
30 | ||||||||||||||||||
ST00BM44 | Oppijana korkeakoulussa | 5 | ||||||||||||||||||
ST00BD19 | Asiakas ja ammattilainen sote-palveluissa | 5 | ||||||||||||||||||
ST00BK37 | English in Social and Health Care and Intercultural Communication | 5 | ||||||||||||||||||
ST00BP65 | Kehittämis- ja tutkimustyön menetelmät | 5 | ||||||||||||||||||
ST00BK38 | Svenska i social och hälsovård och kundvänligt samspel | 5 | ||||||||||||||||||
ST00BM14 | Työyhteisötaidot, työhyvinvointi ja yrittäjyys | 5 | ||||||||||||||||||
SS25SP-1003 |
Ammattiopinnot
(Valitaan kaikki) |
115 | ||||||||||||||||||
SS25SP-1004 |
Pakolliset ammattiopinnot
(Valitaan kaikki) |
100 | ||||||||||||||||||
4_SSOPA02 | Oppiminen ja avoimet oppimisympäristöt | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSHYOS | Hyvinvoinnin muutos ja osallisuus | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSLUKI02 | Luova ja kehittyvä ihminen | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSASPE02 | Sosiaalialan asiakastyön perusteet | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSMUKA02 | Muuttuva kasvatustyö | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSAMKI | Ammatillinen kirjaaminen | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSLATU02 | Sosiaalialan lainsäädäntö ja sosiaaliturva | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSKUTO02 | Sosiaalinen kuntoutus ja toimintakyvyn vahvistaminen | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSNUOS | Nuorten osallisuuden vahvistaminen | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSMITU | Mielenterveyden tukeminen sosiaalialalla | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSLAPE02 | Lapsiperhetyö | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSTRO02 | Toiminnalliset ryhmätyön menetelmät | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSLAS02 | Lastensuojelu | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSOSPA02 | Sosiaalialan päihdetyö | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSIKAA | Ikääntyvien hyvinvoinnin tukeminen | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSMUCUW | Multicultural Work | 5 | ||||||||||||||||||
SS00BB25 | Community Work | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSPAMO | Palveluohjauksen asiantuntijuus ja moniammatillisuus | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSKES02 | Kehittäminen ja johtaminen | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSASYV02 | Sosiaalialan asiantuntijuus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen | 5 | ||||||||||||||||||
SS25SP-1005 |
Syventävät ammattiopinnot
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 15) |
15 | ||||||||||||||||||
SS25SP-1012 |
Sosiaalipedagogisen lapsi-, nuoriso- ja perhetyön osaaja
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||
SS00BT37 | Kasvua, kehitystä ja oppimista tukeva pedagogiikka | 5 | ||||||||||||||||||
SS00BT38 | Pedagoginen tuki ja ohjaus | 5 | ||||||||||||||||||
SS00BT39 | Yhteisöllinen oppiminen ja yhteiskehittäminen lasten ja nuorten toimintaympäristöissä | 5 | ||||||||||||||||||
SS25SP-1013 |
Sosiaaliohjauksen hyvinvointi- ja sosiaalipalveluissa osaaja
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||
SS00BT40 | Hyvinvointia, osallisuutta ja toimintakykyä vahvistava sosiaaliohjaus | 5 | ||||||||||||||||||
SS00BT41 | Yhteisöllinen ohjaustyö | 5 | ||||||||||||||||||
SS00BT42 | Rakenteellinen sosiaalialan työ | 5 | ||||||||||||||||||
SS25SP-1008 |
Harjoittelu
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 45) |
45 | ||||||||||||||||||
SS25SP-1009 |
Harjoittelu
(Valitaan erillisten kriteerien mukaan: 45) |
45 | ||||||||||||||||||
SS00BM45 | Asiakastyön orientoiva harjoittelu | 15 | ||||||||||||||||||
4_SSMHAR02 | Asiakastyön työmenetelmäharjoittelu | 15 | ||||||||||||||||||
SS00BT98 | Syventävä kehittämistyön harjoittelu, Sosiaaliohjaus | 15 | ||||||||||||||||||
SS00BT99 | Syventävä kehittämistyön harjoittelu, Varhaiskasvatus | 15 | ||||||||||||||||||
SS00BU79 | Syventävä kehittämistyön harjoittelu, Sosiaalipedagogiikka | 15 | ||||||||||||||||||
AMKONT |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||
AMKONT-1003 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
15 | ||||||||||||||||||
XT00BA37 | Opinnäytetyön suunnittelu | 5 | ||||||||||||||||||
XT00BA38 | Opinnäytetyön toteutus | 5 | ||||||||||||||||||
XT00BA39 | Opinnäytetyön viimeistely | 5 | ||||||||||||||||||
XT00BA40 | Kypsyysnäyte | 0 | ||||||||||||||||||
SS25SP-1010 |
Valinnaiset opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 5) |
5 | ||||||||||||||||||
SS25SP-1011 |
Valinnaiset opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 5) |
5 | ||||||||||||||||||
4_SSJKT02 | Järjestö- ja kansalaistoiminnan työelämäjakso | 5 | ||||||||||||||||||
4_SSLAARA | Lääkehoidon perusteet ja ravitsemus sosiaalialalla | 5 | ||||||||||||||||||
Yhteensä | 210 | 60 | 60 | 105 | 35 | 30 | 30 | 30 | 30 | 40 | 65 | 35 | 30 | 30 | 30 | 30 | 40 | 65 | 35 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistemäärät määräytyvät valinnaisten opintojen mukaisesti. Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. sisältöjen päivitystarpeiden takia.