English in Social and Health Care and Intercultural CommunicationLaajuus (5 op)
Tunnus: 4_STYEN02
Laajuus
5 op
Opetuskieli
- englanti
- suomi
Vastuuhenkilö
- Pekka Kaartinen
- Terhi Lehto
- Sanna Heiskanen
Osaamistavoitteet
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
Sisältö
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimateriaalit
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Esitietovaatimukset
-
Ilmoittautumisaika
01.12.2024 - 15.01.2025
Ajoitus
20.01.2025 - 02.05.2025
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Paikat
0 - 46
Tutkinto-ohjelma
- Fysioterapeutin tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Riikka Sabat
- Renja Karhunen
- Pekka Kaartinen
Vastuuhenkilö
Pekka Kaartinen
Ajoitusryhmät
- R1/3 (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
- R2/3 (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
- R3/3 (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TF23SPFysioterapeutti
Koulutusryhmat
- R1/3
- R2/3
- R3/3
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- saada käsitys selkokielestä
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
-Oppimismenetelminä aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely verkossa
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jos kielitaitosi on poikkeuksellisen hyvä ja sinulla on vankkaa kokemusta tutkintoalan työtehtävistä, ota yhteyttä opettajaan. Vaihtoehtoisessa suorituksessa tulee antaa osaamisnäyttö jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot. Opintojakson opettajalta lisätietoa.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Lisätietoja opiskelijoille
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
09.09.2024 - 15.11.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Iisalmen kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sanna Heiskanen
- Arja-Sisko Kainulainen
- Terhi Lehto
Ajoitusryhmät
- R1/2 Monikulttuurinen hoitotyö seminaari ja pienryhmäharj (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
- R2/2Monikulttuurinen hoitotyö seminaari ja pienryhmäharj (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
SN23SMSairaanhoitajan (AMK) tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
Koulutusryhmat
- R1/2 Monikulttuurinen hoitotyö seminaari ja pienryhmäharj
- R2/2Monikulttuurinen hoitotyö seminaari ja pienryhmäharj
Toteutuksen kuvaus
ENGLANTI (3,5 op):
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla suullisiin harjoituksiin
- Suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset ja tehtävät
- Itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- Lähiopetustunnit lähiviikoilla
- Itsenäinen opiskelu
Arvioinnin perusteet
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla
- Palautettavat suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät ja kirjallinen tentti
KULTTUURINEN HOITOTYÖ (1,5 op):
- opetukseen osallistuminen, seminaaritehtävä ja seminaaritehtävien kommentoinnit, simulaatio ja pienryhmätunnit, joissa läsnäolovelvoite.
- arviointiperusteet: seminaaritehtävä 0/S, tehtävien kommentointi 0/S, simulaatio 0/S, pienryhmätunnit 0/S
- opiskelijan palaute osaamisensa kehittymisestä: seminaaritehtävästä vertaisten palaute arviointikriteereiden mukaisesti, simulaatiosta vertaisten ja opettajan suullinen palaute.
- arviointikriteerit: kulttuurisen hoitotyön seminaaritehtävän arviointikriteerit ovat Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö
ENGLANTI (3,5 op = 94h)
- lähiopetus 12h
- 2 h kirjallinen koe kampuksella
- itsenäinen työskentely, etätehtävät 80h
KULTTUURINEN HOITOTYÖ
- teoriaopetus 6 h
- seminaaritehtävän tekeminen ja esitys 19 h
- simulaatiot 1
- pienryhmätyöskentely 2h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
ENGLANTI
- Pietilä: New Healthy English. Edita 2023. Digikirja.
- Moodle-kurssin materiaali
KULTTUURINEN HOITOTYÖ
-Ilmoitetaan opintojakson alussa.
Lisätietoja opiskelijoille
Tarvitset oman tietokoneen mukaan.
Osallistuminen opintojaksolle ei vaadi edeltäviä opintoja.
Englannin digikirjan voi lainata kirjastosta tai ostaa kirjan lisenssin omaan käyttöön (käyttöaika 6 kk).
Jos käytät kirjaa tunnilla kirjaston kautta, niin tässä sinulle vinkkejä.
Merkintöjen tekeminen kirjaston IP-tunnisteisiin digikirjoihin onnistuu seuraavasti (kirjastonhoitajan ohjeet):
Opiskelijan pitää luoda omat Edita-tunnukset. Ohje tähän löytyy: https://ohjeet.edita.fi/hc/fi/articles/16027134406545-Digikirjojen-k%C3%A4ytt%C3%B6-IP-lisenssill%C3%A4
Ennen digikirjan käyttöä opiskelijan on kirjauduttava Editan palveluun omilla tunnuksillaan.
Tämän jälkeen opiskelija klikkaa samalla selaimella kirjaston kokoelmassa olevan Editan IP-tunnisteisen digikirjan linkistä.
Opiskelija pääsee käyttämään kirjaston lisenssiä, mutta on silti kirjautuneena palveluun omilla tunnuksilla.
Opiskelija voi tehdä merkintöjä ym. digikirjaan. Ne jäävät opiskelijan Edita-tilille muistiin ja löytyvät digikirjasta, jos opiskelija menee siihen seuraavalla kerralla samalla tavalla.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
09.09.2024 - 15.11.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Varkauden kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Arja-Sisko Kainulainen
- Sanna Heiskanen
- Lea Ruhanen
Ajoitusryhmät
- SN23SMV - R1/2 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
- SN23SMV - R2/2 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
SN23SMVSairaanhoitajan (AMK) tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
Koulutusryhmat
- SN23SMV - R1/2
- SN23SMV - R2/2
Toteutuksen kuvaus
Lähiopetukseen osallistuminen, itsenäiset tehtävät ja ryhmätyöt, loppukoe.
Englannin kielen osuus (3,5 op) arvoidaan arvosanoin 0-5, kulttuurisen viestinnän osuus (1,5 op) asteikolla hyväksytty-hylätty. Molemmat osuudet on suoritettava hyväksytysti.
Opintojaksolla harjoitellaan erilaisten oppimistehtävien avulla englannin kielen suullista ja kirjallista viestintää ammatin vaatimissa tehtävissä ja kulttuurisissa kohtaamisissa, jotta kurssin jälkeen opiskelija osaa
- käyttää englannin kieltä työtehtävissään
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
Opiskelijan ajankäyttö
135 tuntia (5 opintopistettä) koostuen kahdesta osasta seuraavasti:
Englannin kieli yht. 94,5 tuntia sisältäen lähiopetustunnit, itsenäiset tehtävät, ryhmätyöt, itsenäisen opiskelu ja kokeisiin valmistautumisen sekä kokeen (1 h)
Kulttuurisen viestinnän osuus: yht. 25,5 tuntia
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
09.09.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Tutkinto-ohjelma
- Bioanalyytikon tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Ulla Korhonen
- Sandor Kovacs
Opiskelijaryhmät
-
TB23SPBioanalyytikko
-
TB23SPEBioanalyytikko, satelliittiryhmä
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
02.09.2024 - 01.11.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sosiaaliala - AMK
Toimipiste
Iisalmen kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Tutkinto-ohjelma
- Sosionomin tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Terhi Lehto
Opiskelijaryhmät
-
SS23SPSosionomi
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät ja muut pedagogiset ratkaisut
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla suullisiin harjoituksiin
- Suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset ja tehtävät
- Itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- Lähiopetustunnit lähiviikoilla
- Itsenäinen opiskelu
Arvioinnin perusteet
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla
- Palautettavat suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät ja kirjallinen tentti
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava opiskelijan työmäärä 135 h jakaantuu seuraavasti:
- Lähiopetustunnit 30h
- Itsenäinen työskentely tai parityöskentely, tunneille valmistautuminen, kurssitehtävät, tenttiin opiskelu, muu itsenäinen opiskelu 105h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Saarinen and Saarinen, 2008. Way to Welfare. English for Social Services. Helsinki: Otava.
Moodlessa olevat aineistot.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 04.10.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Tutkinto-ohjelma
- Ensihoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Petri Suohovi
- Pekka Kaartinen
Ajoitusryhmät
- R1/3 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
- R2/3 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
- R3/3 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TE23SPEnsihoitaja
Koulutusryhmat
- R1/3
- R2/3
- R3/3
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti ja opintojakson lopussa olevan simulaatioharjoituksen suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- englannin kielessä powerpointesitykset x 2kpl, sanakokeet x 2 kpl ja osaamisnäyttö simulaatiopohjaisesti
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit /
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jos englannin kielitaito on erittäin hyvä, on mahdollisuus järjestää osaamisnäyttö jolla varmistetaan opiskelijan kielitaito kirjallisesti ja suullisesti ja oman ainealueen sanaston ja tutkinto-ohjelman sisällön hallinta.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Lisätietoja opiskelijoille
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
26.08.2024 - 11.10.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sanna Heiskanen
- Anna-Maija Pietilä
Ajoitusryhmät
- R1/2 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
- R2/2 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TN23SPBSairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus
Koulutusryhmat
- R1/2
- R2/2
Toteutuksen kuvaus
Opintojakso koostuu kahdesta osasta: englanti (3,5 op ja monikulttuurisuus / selkokieli 1,5 op)
Englanti
- lähiopetus 30 h, sis. kirjallisen kokeen
- läsnäolo 75 % lähitunneista
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille (pari- ja ryhmätyöt, simulaatio)
- muut tehtävät ja itsenäinen opiskelu
- suullinen tentti
Monikulttuurisuus ja selkokieli
- lähiopetus sis. teoria, seminaari, taitopaja, simulaatio
- verkko-opinnot, itsenäinen opiskelu, valmistautuminen
Opiskelijan ajankäyttö
Koko opintojakso (135h)
Englanti (95h)
- lähiopetus, suullinen ja kirjallinen tentti 31 h
- tehtävät ja itsenäinen opiskelu 64 h
Monikulttuurisuus ja selkokieli (40h)
- lähiopetus 16 h
- verkkokurssi, itsenäinen opiskelu, valmistautuminen 24
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Englannin oppimateriaali
- Pietilä: New Healthy English (Edita, digikirja)
- Moodle-kurssin materiaali
Monikulttuurisuus ja selkokieli
- ilmoitetaan opintojakson alussa
Lisätietoja opiskelijoille
Vapaavalintaisissa opinnoissa on tarjolla preppauskurssi "Hop on" (2 op). Sen avulla voit kerrata englannin perusteita. Kurssi on nonstop verkkototeutus.
Koko opintojakson arvosana määräytyy englannin arvosanan perusteella.
Ilmoittautumisaika
01.08.2024 - 15.09.2024
Ajoitus
19.08.2024 - 13.12.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Tutkinto-ohjelma
- Sairaanhoitajan tutkinto-ohjelma
Opettaja
- Sanna Heiskanen
- Anna-Maija Pietilä
- Heidi Hölttä
Ajoitusryhmät
- R1/4 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
- R2/4 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
- R3/4 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
- R4/4 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TN23SPASairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus
Koulutusryhmat
- R1/4
- R2/4
- R3/4
- R4/4
Toteutuksen kuvaus
Opintojakso koostuu kahdesta osasta: englanti (3,5 op ja monikulttuurisuus / selkokieli 1,5 op)
Englanti
- lähiopetus 30 h, sis. kirjallisen kokeen
- läsnäolo 75 % lähitunneista
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille (pari- ja ryhmätyöt, simulaatio)
- muut tehtävät ja itsenäinen opiskelu
- suullinen tentti
Monikulttuurisuus ja selkokieli
- lähiopetus sis. teoria, seminaari, taitopaja, simulaatio
- verkko-opinnot, itsenäinen opiskelu, valmistautuminen
Opiskelijan ajankäyttö
Koko opintojakso (135h)
Englanti (95h)
- lähiopetus, suullinen ja kirjallinen tentti 31 h
- tehtävät ja itsenäinen opiskelu 64 h
Monikulttuurisuus ja selkokieli (40h)
- lähiopetus 16
- verkko-opinnot, itsenäinen opiskelu, valmistautuminen 24 h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Englannin oppimateriaali
- Pietilä: New Healthy English (Edita, digikirja)
- Moodle-kurssin materiaali
Monikulttuurisuus ja selkokieli
- ilmoitetaan kurssin alussa
Lisätietoja opiskelijoille
Vapaavalintaisissa opinnoissa on tarjolla preppauskurssi "Hop on" (2 op). Sen avulla voit kerrata englannin perusteita. Kurssi on nonstop verkkototeutus.
Koko opintojakson arvosana määräytyy englannin arvosanan perusteella.
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
18.03.2024 - 03.05.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Kuopion toimipiste
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Opettaja
- Anne-Mari Kulhomäki
- Iina Turunen
- Heli Intke
- Anne Karuaho
- Pekka Kaartinen
Ajoitusryhmät
- R1/3 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
- R2/3 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
- R3/3 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
- TR23SPE - Hämeenlinna (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
- TR23SPE - Kotka ja LPR (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
- R1/2 (Koko: 19. Avoin AMK: 0.)
- R2/2 (Koko: 19. Avoin AMK: 0.)
- TR23SPE (satelliitti) (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TR23SPRöntgenhoitaja
-
TR23SPERöntgenhoitaja, Satelliittiryhmä
Koulutusryhmat
- R1/3
- R2/3
- R3/3
- TR23SPE - Hämeenlinna
- TR23SPE - Kotka ja LPR
- R1/2
- R2/2
- TR23SPE (satelliitti)
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla ja etäryhmälle Zoomilla.
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille, etäryhmälle Zoomilla
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jos kielitaitosi on poikkeuksellisen hyvä ja sinulla on vankkaa kokemusta tutkintoalan työtehtävistä, ota yhteyttä opettajaan. Vaihtoehtoisessa suorituksessa tulee antaa osaamisnäyttö jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot. Opintojakson opettajalta lisätiedot.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 26.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Kuopion toimipiste
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Opettaja
- Anne Karuaho
- Pekka Kaartinen
- Fatima Moursad
Ajoitusryhmät
- R1/2 (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
- R2/2 (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
- TS23SPE (satelliitti) (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TS23SPESuuhygienisti, Satelliittiryhmä
-
TS23SPSuuhygienisti
Koulutusryhmat
- R1/2
- R2/2
- TS23SPE (satelliitti)
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille, etäryhmälle Zoomilla
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit / simulaatio
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jos kielitaitosi on poikkeuksellisen hyvä ja sinulla on vankkaa kokemusta tutkintoalan työtehtävistä, ota yhteyttä opettajaan. Vaihtoehtoisessa suorituksessa tulee antaa osaamisnäyttö jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot. Opintojakson opettajalta lisätietoa.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
22.01.2024 - 01.03.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Opettaja
- Pauliina Rissanen
- Anne Karuaho
- Pekka Kaartinen
Ajoitusryhmät
- R1/2 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
- R2/2 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TT23KPTerveydenhoitaja
Koulutusryhmat
- R1/2
- R2/2
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille.
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jos kielitaitosi on poikkeuksellisen hyvä ja sinulla on vankkaa kokemusta tutkintoalan työtehtävistä, ota yhteyttä opettajaan. Vaihtoehtoisessa suorituksessa tulee antaa osaamisnäyttö jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot. Opintojakson opettajalta lisätiedot
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 26.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sosiaaliala - AMK
Toimipiste
Kuopion toimipiste
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Opettaja
- Sandor Kovacs
Opiskelijaryhmät
-
SS23KMSosionomin (AMK) tutkinto-ohjelma, Monimuoto
-
SS23KMRSosionomin (AMK) tutkinto-ohjelma, rikosseuraamusala, monimuoto
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät ja muut pedagogiset ratkaisut
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla suullisiin harjoituksiin
- Suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset ja tehtävät
- Itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- Lähiopetustunnit lähiviikoilla
- Itsenäinen opiskelu
Arvioinnin perusteet
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla
- Palautettavat suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät ja kirjallinen tentti
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava opiskelijan työmäärä 135 h jakaantuu seuraavasti:
- Lähiopetustunnit 22 h
- Itsenäinen työskentely tai parityöskentely, tunneille valmistautuminen, kurssitehtävät, tenttiin opiskelu, muu itsenäinen opiskelu 113 h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Saarinen and Saarinen, 2008. Way to Welfare. English for Social Services. Helsinki: Otava.
Moodlessa olevat aineistot.
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 23.02.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Opettaja
- Anne Karuaho
- Pekka Kaartinen
- Fatima Moursad
Ajoitusryhmät
- R1/3 (Koko: 11. Avoin AMK: 0.)
- R2/3 (Koko: 11. Avoin AMK: 0.)
- R3/3 (Koko: 11. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TK23KPKätilö
Koulutusryhmat
- R1/3
- R2/3
- R3/3
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille.
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Jos kielitaitosi on poikkeuksellisen hyvä ja sinulla on vankkaa kokemusta tutkintoalan työtehtävistä, ota yhteyttä opettajaan. Vaihtoehtoisessa suorituksessa tulee antaa osaamisnäyttö jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot. Opintojakson opettajalta lisätiedot
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 05.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Iisalmen kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Paikat
0 - 16
Opettaja
- Arja-Sisko Kainulainen
- Anne Karuaho
- Sandor Kovacs
Opiskelijaryhmät
-
SN23KMSairaanhoitajan (AMK) tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.12.2023 - 15.01.2024
Ajoitus
15.01.2024 - 26.04.2024
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Opettaja
- Sanna Heiskanen
- Anne Karuaho
- Sandor Kovacs
Ajoitusryhmät
- R1/3 (Koko: 18. Avoin AMK: 0.)
- R2/3 (Koko: 18. Avoin AMK: 0.)
- R3/3 (Koko: 18. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TN23KMSairaanhoitaja (AMK), monimuotokoulutus
Koulutusryhmat
- R1/3
- R2/3
- R3/3
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
23.10.2023 - 08.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Kuopion toimipiste
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Paikat
0 - 44
Opettaja
- Riikka Sabat
- Soilimaria Korhonen
- Mika Oksanen
- Anne-Marika Partanen
- Renja Karhunen
- Pekka Kaartinen
Ajoitusryhmät
- R1/3 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
- R2/3 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
- R3/3 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TF22SPFysioterapeutti
Koulutusryhmat
- R1/3
- R2/3
- R3/3
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5,
selkokieli (0.5 op, opettajaan Soilimaria Korhonen) ja monikulttuurisuusosiot (1.5 op, opettajana Riikka Sabat) arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Englannin kielen voi opiskelija yrittää suorittaa myös osaamisnäytöllä jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot. Opintojakson opettajalta lisätietoa.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
04.09.2023 - 08.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Paikat
0 - 55
Opettaja
- Mika Oksanen
- Pekka Kaartinen
Opiskelijaryhmät
-
TB22SPBioanalyytikko
-
TB22SPEBioanalyytikko, satelliittiryhmä
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille, Etäryhmälle Zoomilla.
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Englannin kielen voi opiskelija yrittää suorittaa myös osaamisnäytöllä jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot. Opintojakson opettajalta lisätietoa.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
04.09.2023 - 03.11.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Sosiaaliala - AMK
Toimipiste
Iisalmen kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Opettaja
- Sandor Kovacs
Opiskelijaryhmät
-
SS22SPSosionomin (AMK) tutkinto-ohjelma, Päivätoteutus
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät ja muut pedagogiset ratkaisut
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla suullisiin harjoituksiin
- Suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset ja tehtävät
- Itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- Lähiopetustunnit lähiviikoilla
- Itsenäinen opiskelu
Arvioinnin perusteet
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla
- Palautettavat suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät ja kirjallinen tentti
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava opiskelijan työmäärä 135 h jakaantuu seuraavasti:
- Lähiopetustunnit 22 h
- Itsenäinen työskentely tai parityöskentely, tunneille valmistautuminen, kurssitehtävät, tenttiin opiskelu, muu itsenäinen opiskelu 113 h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Saarinen and Saarinen, 2008. Way to Welfare. English for Social Services. Helsinki: Otava.
Moodlessa olevat aineistot.
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 27.08.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 03.10.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Paikat
0 - 30
Opettaja
- Sanna Heiskanen
- Soilimaria Korhonen
- Anna-Maija Pietilä
Ajoitusryhmät
- R1/2 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
- R2/2 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TN22SPBSairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus
Koulutusryhmat
- R1/2
- R2/2
Toteutuksen kuvaus
ENGLANTI (3,5 op)
Oppimismenetelmät
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneille
- kotitehtävät, itsenäinen opiskelu
Ensisijainen suoritustapa
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille (75 % läsnäolo)
- tarvittaessa Zoom-yhteys
- kotitehtävät, itsenäinen opiskelu
- englannin tunteja ei nauhoiteta
Arviointi
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- suullisen taidon arviointi
- kirjallinen tentti kampuksella viimeisten lähituntien aikana
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ (1,5 op), sis. SELKOKIELEN OSUUDENt
- luennot, seminaari, simulaatiot (100 % läsnäolo)
Opiskelijan ajankäyttö
ENGLANTI (3,5 op = 94h)
- lähiopetus 30 h (sis. 2 h kirjallisen kokeen kampuksella)
- itsenäinen opiskelu ja etätehtävät 64h
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ JA SELKOKIELI (1,5 op = 41h)
- monikulttuurisen hoitotyön luennot + seminaari
- selkokieli: luento
- simulaatiot
- itsenäinen opiskelu
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
ENGLANTI
- Moodle-kurssin materiaali
- New Healthy English -digikirja (Edita, 2023)
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ JA SELKOKIELI
- Moodle-kurssilla osoitettu materiaali
Lisätietoja opiskelijoille
Englannin tunnit alkavat jo elokuussa viikolla 35, joten ilmoittautumiset mielellään ennen opetuksen alkua.
Moodle-kurssilla on linkki ja avain kulttuurisen hoitotyön ja selkokielen Moodle-kursseille.
Kulttuurin hoitotyö ja selkokieli arvioidaan hyväksytty / hylätty.
Preppausta varten (kielen perusrakenteet) Savoniassa on tarjolla englannin nonstop kertauskurssi (Hop on, 2 op) .
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
28.08.2023 - 06.10.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Paikat
0 - 45
Opettaja
- Petri Suohovi
- Soilimaria Korhonen
- Pekka Kaartinen
Ajoitusryhmät
- R1/3 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
- R2/3 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
- R3/3 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TE22SPEnsihoitaja
Koulutusryhmat
- R1/3
- R2/3
- R3/3
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille, etäryhmälle Zoomilla
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Englannin kielen voi opiskelija yrittää suorittaa myös osaamisnäytöllä jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot. Opintojakson opettajalta lisätietoa.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
21.08.2023 - 01.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Paikat
0 - 31
Opettaja
- Heli Hiltunen
- Roosa Vehkoja
- Sanna Heiskanen
- Soilimaria Korhonen
- Anna-Maija Pietilä
Ajoitusryhmät
- R1/4 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
- R2/4 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
- R3/4 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
- R4/4 (Koko: 12. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TN22SPASairaanhoitaja (AMK), päivätoteutus
Koulutusryhmat
- R1/4
- R2/4
- R3/4
- R4/4
Toteutuksen kuvaus
ENGLANTI (3,5 op)
Oppimismenetelmät
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneille
- kotitehtävät, itsenäinen opiskelu
Ensisijainen suoritustapa
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille (75 % läsnäolo)
- tarvittaessa Zoom-yhteys mahdollinen
- kotitehtävät, itsenäinen opiskelu
- englannin tunteja ei nauhoiteta
Arviointi
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- suullisen taidon arviointi
- kirjallinen tentti
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ (1,5 op), sis. SELKOKIELEN OSUUDENt
- luennot, seminaari, simulaatiot (100 % läsnäolo)
Opiskelijan ajankäyttö
ENGLANTI (3,5 op = 94h)
- lähiopetus 30 h (sis. 2 h kirjallisen kokeen kampuksella)
- itsenäinen opiskelu ja etätehtävät 64 h
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ JA SELKOKIELI (1,5 op = 41h)
- monikulttuurisen hoitotyön luennot + seminaari
- selkokieli: luento
- simulaatiot
- itsenäinen opiskelu
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
ENGLANTI
- Moodle-kurssin materiaali
- New Healthy English (digikirja, 2023), Edita
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ JA SELKOKIELI
- Moodle-kurssilla osoitettu materiaali
Lisätietoja opiskelijoille
Englannin tunnit alkavat jo elokuussa viikolla 35, joten ilmoittautumiset mielellään ennen opetuksen alkua.
Moodle-kurssilla on linkki ja avain kulttuurisen hoitotyön ja selkokielen Moodle-kursseille.
Kulttuurin hoitotyö ja selkokieli arvioidaan hyväksytty / hylätty.
Preppausta varten (kielen perusrakenteet) on Savoniassa on tarjolla englannin nonstop kertauskurssi (Hop on, 2 op)
Ilmoittautumisaika
01.08.2023 - 15.09.2023
Ajoitus
01.08.2023 - 31.12.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Iisalmen kampus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Opettaja
- Arja-Sisko Kainulainen
- Soilimaria Korhonen
- Sandor Kovacs
Ajoitusryhmät
- Simulaatiot 1 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
- Simulaatiot 2 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
SN22SMSairaanhoitajan (AMK) tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
Koulutusryhmat
- Simulaatiot 1
- Simulaatiot 2
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
13.03.2023 - 18.04.2023
Ajoitus
01.06.2023 - 30.07.2023
Laajuus
5 op
Virtuaaliosuus (op)
5 op
Toteutustapa
Etäopetus
Opetuskielet
- Suomi
- Englanti
Paikat
0 - 80
Opettaja
- Pekka Kaartinen
Toteutuksen kuvaus
Opintojakso soveltuu vähintään keskitason englannin hallitseville, terveys- ja sosiaalialan tutkinto-ohjelmien opiskelijoille ja se pohjautuu jännityskertomukseen, joka on kaikille yhteinen kuuntelu- ja tekstinymmärtämistehtävineen.Lisäksi kurssilla on kaikille sosiaali- ja terveysalan tutkinto-ohjelmille omat kansiot alakohtaisine tehtävineen. Tavoite on kehittää monipuolisesti oman alan sanavarastoa ja oman alan viestintä- ja ammattitilanteissa selviytymistä englanninkielellä.
Kurssi toteutuu TÄYSIN verkko-opintoina Moodle-oppimisympäristössä ja kulkee siellä nimellä Naegleria Fowleri. Opiskelijoiden edellytetään olevan toisiin yhteyksissä työparimuodossa, joten nimilista yhteystietoineen on Moodlessa salasanan takana jotta opiskelijat voivat valita työparinsa mielellään samasta tutkinto-ohjelmasta.
Kurssin suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen verkko-opintoihin, itsenäisesti ja työparin kanssa toteutettaviin suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö ja pariharjoitukset verkossa
- itsenäinen työskentely
Suoritustapa:
-Verkko-opetus, aktiivinen osallistuminen
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- kirjallinen tentti
- englannin arviointi asteikolla 0-5,
Aikataulutus:
-Kurssi auki ja tehtävissä kesäkuun ja heinäkuun aikana 2023
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Verkko-oppimismateriaalin kuuntelu ja lukeminen ja siihen liittyvä itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 70h
- Palautettavat oppimistehtävät 50h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
13.02.2023 - 07.04.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Iisalmen kampus
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
0 - 34
Opettaja
- Soilimaria Korhonen
- Terhi Lehto
- Katrina Hyvönen
Ajoitusryhmät
- R1/3 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
- R2/3 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
- R3/3 (Koko: 15. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
SN22KMSairaanhoitajan (AMK) tutkinto-ohjelma, monimuotototeutus
Koulutusryhmat
- R1/3
- R2/3
- R3/3
Toteutuksen kuvaus
ENGLANTI (3,5 op):
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla suullisiin harjoituksiin
- Suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset ja tehtävät
- Itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- Lähiopetustunnit lähiviikoilla
- Itsenäinen opiskelu
Arvioinnin perusteet
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla
- Palautettavat suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät ja kirjallinen tentti
KULTTUURINEN HOITOTÖ (1,5 op):
- opetukseen osallistuminen, seminaaritehtävä ja seminaaritehtävien kommentoinnit, simulaatio ja pienryhmätunnit, joissa läsnäolovelvoite.
- arviointiperusteet: seminaaritehtävä 0/S, tehtävien kommentointi 0/S, simulaatio 0/S, pienryhmätunnit 0/S
- opiskelijan palaute osaamisensa kehittymisestä: seminaaritehtävästä vertaisten palaute arviointikriteereiden mukaisesti, simulaatiosta vertaisten ja opettajan suullinen palaute.
- arviointikriteerit: kulttuurisen hoitotyön seminaaritehtävän arviointikriteerit ovat Moodlessa.
Opiskelijan ajankäyttö
ENGLANTI (3,5 op = 94h)
- lähiopetus 12h
- 2 h kirjallinen koe kampuksella
- itsenäinen työskentely, etätehtävät 80h
KULTTUURINEN HOITOTYÖ
- teoriaopetus 6 h
- seminaaritehtävän tekeminen ja esitys 19 h
- simulaatiot 1
- pienryhmätyöskentely 2h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
ENGLANTI
- Karhumäki, Metsäportti, Tuohimäki: Dear Patient, English for Nursing.
- Moodle-kurssin materiaali
KULTTUURINEN HOITOTYÖ
-Ilmoitetaan opintojakson alussa.
Lisätietoja opiskelijoille
Tarvitset oman tietokoneen mukaan.
Osallistuminen opintojaksolle ei vaadi edeltäviä opintoja
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
06.02.2023 - 28.04.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
0 - 47
Opettaja
- Pauliina Rissanen
- Pekka Kaartinen
Vastuuhenkilö
Pekka Kaartinen
Ajoitusryhmät
- R1/3 (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
- R2/3 (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
- R3/3 (satelliitti) (Koko: 16. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TS22SPSuuhygienisti
-
TS22SPESuuhygienisti, Satelliittiryhmä
Koulutusryhmat
- R1/3
- R2/3
- R3/3 (satelliitti)
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Englannin kielen voi opiskelija yrittää suorittaa myös osaamisnäytöllä, jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot.Opintojakson opettajalta lisätietoa.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n.40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmaistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Monikulttuurinen hoitotyö:
- teoria 4h
- seminaari + pienryhmäharjoite 4h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
23.01.2023 - 28.04.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
0 - 47
Opettaja
- Sanna Heiskanen
- Heli Intke
- Niina Kärnä
- Soilimaria Korhonen
- Pekka Kaartinen
Ajoitusryhmät
- R1/4 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
- R2/4 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
- R3/4 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
- R4/4 (satelliitti) (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
- R1/5 (Koko: 10. Avoin AMK: 0.)
- R2/5 (Koko: 10. Avoin AMK: 0.)
- R3/5 (Koko: 10. Avoin AMK: 0.)
- R4/5 (Koko: 10. Avoin AMK: 0.)
- R5/5 (satelliitti) (Koko: 10. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TR22SPRöntgenhoitaja
-
TR22SPERöntgenhoitaja, Satelliittiryhmä
Koulutusryhmat
- R1/4
- R2/4
- R3/4
- R4/4 (satelliitti)
- R1/5
- R2/5
- R3/5
- R4/5
- R5/5 (satelliitti)
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille, etäryhmälle Zoomilla
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Englannin kielen voi opiskelija yrittää suorittaa myös osaamisnäytöllä jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot.Opintojakson opettajalta lisätietoa.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
23.01.2023 - 03.03.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
0 - 20
Opettaja
- Soilimaria Korhonen
- Pauliina Rissanen
- Pekka Kaartinen
Ajoitusryhmät
- R1/2 (Koko: 11. Avoin AMK: 0.)
- R2/2 (Koko: 11. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TT22KPTerveydenhoitaja
Koulutusryhmat
- R1/2
- R2/2
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ (1,5 op), sis. SELKOKIELEN OSUUDEN
- luennot, seminaari, simulaatiot (100 % läsnäolo)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Englannin kielen voi opiskelija yrittää suorittaa myös osaamisnäytöllä, jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot. Opintojakson opettajalta lisätietoa.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5op vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus n. 40h
- Itsenäinen työskentely ja kotitehtävät 65h
- Palautettavat oppimistehtävät 15h
- Valmistautuminen tenttiin ja tentti 15h
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ JA SELKOKIELI ENGLANNIN OPINTOJEN SISÄLLÄ (1,5 op = 41h)
- monikulttuurisen hoitotyön luennot + seminaari 8h
- selkokieli: luento 4h
- simulaatiot 4h
- itsenäinen opiskelu 25h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Ilmoitetaan opintojakson alussa
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
16.01.2023 - 26.05.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
0 - 11
Opettaja
- Sanna Savela
Opiskelijaryhmät
-
SS22KMVSosionomin (AMK) tutkinto-ohjelma, varhaiskasvatus, monimuoto
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät ja muut pedagogiset ratkaisut
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla suullisiin harjoituksiin
- Suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset ja tehtävät
- Itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- Lähiopetustunnit lähiviikoilla
- Itsenäinen opiskelu
Arvioinnin perusteet
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla
- Palautettavat suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät ja kirjallinen tentti
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava opiskelijan työmäärä 135 h jakaantuu seuraavasti:
- Lähiopetustunnit 12 h
- Itsenäinen työskentely tai parityöskentely, tunneille valmistautuminen, kurssitehtävät, tenttiin opiskelu, muu itsenäinen opiskelu 123 h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Saarinen and Saarinen, 2008. Way to Welfare. English for Social Services. Helsinki: Otava.
Moodlessa olevat aineistot.
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
16.01.2023 - 26.05.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
0 - 49
Opettaja
- Sanna Savela
Opiskelijaryhmät
-
SS22KMSosionomin (AMK) tutkinto-ohjelma, monimuoto
Toteutuksen kuvaus
Oppimismenetelmät ja muut pedagogiset ratkaisut
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla suullisiin harjoituksiin
- Suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset ja tehtävät
- Itsenäinen työskentely
Ensisijainen suoritustapa
- Lähiopetustunnit lähiviikoilla
- Itsenäinen opiskelu
Arvioinnin perusteet
- Aktiivinen osallistuminen lähiviikkojen tunneilla
- Palautettavat suulliset ja kirjalliset oppimistehtävät ja kirjallinen tentti
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta 5 op vastaava opiskelijan työmäärä 135 h jakaantuu seuraavasti:
- Lähiopetustunnit 22 h
- Itsenäinen työskentely tai parityöskentely, tunneille valmistautuminen, kurssitehtävät, tenttiin opiskelu, muu itsenäinen opiskelu 113 h
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
Saarinen and Saarinen, 2008. Way to Welfare. English for Social Services. Helsinki: Otava.
Moodlessa olevat aineistot.
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
16.01.2023 - 12.05.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
0 - 39
Opettaja
- Petri Suohovi
- Anna-Maija Pietilä
- Soilimaria Korhonen
Ajoitusryhmät
- R1/3 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
- R2/3 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
- R3/3 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TN22KMSairaanhoitaja (AMK), monimuotokoulutus
Koulutusryhmat
- R1/3
- R2/3
- R3/3
Toteutuksen kuvaus
ENGLANTI (3,5 op)
Oppimismenetelmät
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari- ja ryhmäharjoitukset lähitunneille
- itsenäinen työskentely ja etätehtävät
- hybriditoteutus
Ensisijainen suoritustapa
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille (75 % läsnäolo)
- itsenäinen opiskelu verkossa
Arviointi
- aktiivinen osallistuminen lähitunneille
- suullinen tentti (erikseen sovittuna aikana zoomin kautta)
- kirjallinen tentti
- etätehtävien suorittaminen
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ (1,5 op), sis. SELKOKIELEN OSUUDENt
- luennot, seminaari, simulaatiot (100 % läsnäolo)
Opiskelijan ajankäyttö
ENGLANTI (3,5 op = 94h)
- lähiopetus 12h (sis. 2 h kirjallisen kokeen kampuksella)
- itsenäinen työskentely, etätehtävät 82h
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ JA SELKOKIELI (1,5 op = 41h)
- monikulttuurisen hoitotyön luennot + seminaari
- selkokieli: luento
- simulaatiot
- itsenäinen opiskelu
Esitietovaatimukset
-
Oppimateriaali ja suositeltava kirjallisuus
ENGLANTI
- Moodle-kurssin materiaali
- lähdekirja: Karhumäki, Metsäportti, Tuohimäki: Dear Patient, English for Nursing.
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ JA SELKOKIELI
- Moodle-kurssilla osoitettu materiaali
Lisätietoja opiskelijoille
Moodle-kurssilla on linkki ja avain kulttuurisen hoitotyön ja selkokielen Moodle-kursseille.
Ilmoittautumisaika
01.12.2022 - 15.01.2023
Ajoitus
16.01.2023 - 24.02.2023
Laajuus
5 op
Toteutustapa
Lähiopetus
Yksikkö
Terveysala - AMK
Toimipiste
Microkadun kampus
Opetuskielet
- Englanti
Paikat
0 - 24
Opettaja
- Soilimaria Korhonen
- Pauliina Rissanen
- Pekka Kaartinen
Ajoitusryhmät
- R1/2 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
- R2/2 (Koko: 13. Avoin AMK: 0.)
Opiskelijaryhmät
-
TK22KPKätilö
Koulutusryhmat
- R1/2
- R2/2
Toteutuksen kuvaus
Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa:
- käyttää englannin kieltä alansa työtehtävissä ja kehittymisessä tarvittavalla tasolla
- esitellä toimintaympäristöään ja työtehtäviään englannin kielellä
- haastatella / ohjata / hoitaa erilaisia asiakkaita englannin kielellä
- käyttää keskeistä ammattialansa sanastoa ja lähdekirjallisuutta
- tunnistaa kulttuurienväliset erot ja osaa kuvata oman kulttuurinsa erityispiirteitä
- tunnistaa kulttuuristen lähtökohtien vaikutuksen viestintään
- asiakkaan kohtaaminen ja ohjaaminen / hoitaminen, työympäristön ja oman työn esittely sekä muut keskeiset vuorovaikutustilanteet monikulttuurisessa toimintaympäristössä, oman alan englanninkielisiin aineistoihin perehtyminen, oman alan keskeinen sanasto
- kulttuurin ja monikulttuurisen viestinnän käsite, kulttuurien peruseroja ja kulttuurienvälisten vuorovaikutustaitojen kehittäminen
Oppimismenetelmät:
-Aktiivinen osallistuminen opetukseen, suullisiin ja kirjallisiin harjoituksiin ja keskusteluihin ja toiminnallisiin harjoituksiin. Annettujen suullisten ja kirjallisten tehtävien/tenttien suorittaminen hyväksytysti.
- suulliset ja kirjalliset yksilö-, pari ja ryhmäharjoitukset lähitunneilla
- itsenäinen työskentely
Ensijainen suoritustapa:
-Lähitoteutus, aktiivinen osallistuminen lähitunneille
Arvioinnin perusteet:
- aktiivinen osallistuminen
- palautettavat (suulliset ja kirjalliset) oppimistehtävät
- suulllinen ja / kirjallinen tentti / tentit
- englannin arviointi asteikolla 0-5, selkokieli ja monikulttuurisuusosiot hyväksytty/hylätty
Aikataulutus:
-Opetusta 2 - 4 viikkotuntia
Muut tiedot:
Jos kielitaitosi tarvitsee preppausta, käytä hyväksesi Savonian preppausmahdollisuudet. Lisätietoa KieliAvaimesta ja opintojaksojen opettajilta,
Englannin kielen lisäksi kokonaisuuteen kuuluu monikulttuurisuusosio ja selkokielen osuus
MONIKULTTUURINEN HOITOTYÖ (1,5 op), sis. SELKOKIELEN OSUUDEN
- luennot, seminaari, simulaatiot (100 % läsnäolo)
Toteutuksen valinnaiset suoritustavat
Englannin kielen voi opiskelija yrittää suorittaa myös osaamisnäytöllä, jossa on kirjallinen ja suullinen osa. Molemmista osuuksista pitää saada vähintään 4 eli hyvät tiedot.Opintojakson opettajalta lisätietoa.
Opiskelijan ajankäyttö
Opintojakson laajuutta vastaava työmäärä 135h jakautuu seuraavasti:
- Lähiopetus 40h