Organisaation palvelumuotoilun asiantuntija (YAMK): DYP25SY
Tunnus: DYP25SY
Koulutuksen kuvaus
Tutkinto tuottaa tulevaisuuden työelämän edellyttämää laajaa tietoa sekä konkreettisia työkaluja palveluiden, yritysten ja organisaatioiden kehittämiseen että antaa tarvittavat teoreettiset tiedot vaativiinkin asiantuntija-, kehittämis- ja johtamistehtäviin. Tutkinto antaa hyvät valmiudet seurata ja edistää oman ammattialansa kehittymistä. Muotoilija (ylempi amk) on englanniksi Master of Culture and Arts (Amk-asetus 1129/2014).
Palvelujen osuus kansallisesta kokonaistuotannosta kasvaa koko ajan. Vahva asiakasymmärrys ja palveluliiketoiminnan osaaminen ovat kannattavan ja asiakaslähtöisen palvelukehityksen edellytyksiä. Jatkuvasti muuttuva ja verkottunut palveluympäristö vaatii työelämän asiantuntijoilta ja johtajilta kykyä hankkia ymmärrystä asiakkaasta ja toimintaympäristöstä sekä kiteyttää sitä. Työelämässä tarvitaan niin ikään osaamista prototypoida ja pilotoida palvelukonsepteja sekä viedä niitä käytäntöön.
Tämä tutkinto antaa erityisesti valmiuksia
- uusien tai olemassa olevien palvelujen kehittämiseen yksityisellä ja julkisella sektorilla organisaation strategisten tavoitteet huomioiden
- vahvan asiakasymmärryksen luomiseen ja kiteyttämiseen
- palvelujen konkreettiseen konseptointiin, prototypointiin, arviointiin ja pilotointiin
- kehittää haluttavia ja liiketoiminnallista arvoa omaavia palveluja
- palvelumuotoilu- ja kehitystiimin asiantuntijana ja vetäjänä toimiseen.
YAMK-tutkinto on eurooppalaista ja suomalaista tasoa 7 ja se antaa saman kelpoisuuden julkiseen virkaan kuin yliopistoissa ja muissa tiedekorkeakouluissa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto.
Asiantuntijuuden kehittyminen
Ammatilliset ja yamk-tutkintojen yhteiset osaamistavoitteet on kuvattu opetussuunnitelman liitteissä. Ammatilliset osaamistavoitteet ovat:
- ihmis- ja asiakaskeskeisen suunnittelun taidot
- palvelumuotoilun johtamisosaaminen
- palveluiden kaupallistamisosaaminen
- fasilitointitaidot ja tiimityötaidot.
Opinnot muodostuvat syventävistä alakohtaisista (20 op) ja valinnaisista opinnoista (10 op) sekä opinnäytetyöstä (30 op). Opinnäytetyöhön sisältyy 5 opintopisteen laajuinen pakollinen Menetelmäopinnot ja tutkimusviestintä -opintojakso.
Tutkinto sisältää mahdollisuuksia opiskelupolun personointiin. Tutkintoon voidaan sisällyttää Savoniassa tai muissa korkeakouluissa suoritettuja saman tasoisia opintoja edellyttäen, että ne ovat tämän tutkinnon osaamistavoitteiden mukaisia. Opiskelija laatii opiskelunsa tueksi henkilökohtaisen opiskelu- ja urasuunnitelman (HOPS), jossa myös aiemmin hankittu osaaminen tunnistetaan. HOPSiin voidaan hyväksyä tutkinnon laajuuden ylittäviä opintoja edellyttäen, että opiskeluoikeusaika riittää tutkinnon suorittamiseen. Savonian henkilöstö ohjaa henkilökohtaisten tavoitteiden määrittelemisessä ja saavuttamisessa.
Toteutus
Opiskeluoikeusaika on 2 vuotta. Opiskeluaika vaihtelee erilaisten koulutus- ja työtaustojen sekä yksilöllisen opiskeluaikataulun vuoksi ja on tyypillisesti työn ohessa opiskelevilla 1,5–2 vuotta. Päätoimisesti opiskelevalla opiskeluvuosi tuottaa 60 opintopistettä, mikä vastaa 1600 tuntia opiskelijan työtä.
Opinnoissa käytetään tiimioppimisen periaatteita, joissa itseohjautuvuus, reflektiivisyys, tutkimuksellisuus sekä tiedon ja osaamisen jakaminen korostuvat. Opiskelu tapahtuu monialaisissa tiimeissä, joissa verkostoituminen sekä asiantuntijuuden vaihto ovat tärkeitä. Opiskelijan rooli on aktiivinen, vastuullinen ja kriittinen.
Opinnot toteutetaan pääosin verkossa päivä- ja iltaopintoina, jotka sisältävät itsenäistä ja monialaisissa tiimeissä tehtävää opiskelua. Opintojen aikana on mahdollisuus tavata muutaman kerran toisia opiskelijoita intensiivipäivissä kampuksella. Opinnot on suunniteltu suoritettavaksi työn ohessa. Oppimistehtävät ja opinnäytetyö voivat kytkeytyvät oman työpaikan tai toimintaympäristön kehittämiseen tai opintojen aikana tunnistettuun laajempaan kehittämisilmiöön.
Kunkin opintojakson arviointi perustuu arviointikriteereihin, jotka ovat osa opintojakson toteutussuunnitelmaa.
Valitse opintojen ajoitus tai rakennenäkymä.
Näytä opintojen ajoitukset lukuvuosittain tai lukukausittain.
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) | 2025-2026 | 2026-2027 |
Syksy
2025 |
Kevät
2026 |
Syksy
2026 |
Kevät
2027 |
1. / 2025 | 2. / 2026 | 1. / 2026 | 2. / 2027 |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
DYP25SY-1001 |
Syventävät alakohtaiset opinnot
(Valitaan kaikki) |
20 | ||||||||||
DYP25SY-1002 |
Syventävät alakohtaiset opinnot
(Valitaan kaikki) |
20 | ||||||||||
YD00BU49 | Palvelumuotoilun prosessi ja menetelmät (Master) | 5 | ||||||||||
YD00BU50 | Muotoilulähtöinen innovaatio (Master) | 5 | ||||||||||
YD00BU51 | Palvelumuotoiluprojektin johtaminen (Master) | 10 | ||||||||||
YONT25 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
30 | ||||||||||
YONT25-1001 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
30 | ||||||||||
YO00BT70 | Menetelmäopinnot ja tutkimusviestintä (Master) | 5 | ||||||||||
YO00BU00 | Opinnäytetyön toteutus (Master) | 25 | ||||||||||
DYP25SY-1003 |
Valinnaiset opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 10) |
10 | ||||||||||
DYP25SY-1004 |
Valinnaiset opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 10) |
10 | ||||||||||
Yhteensä | 60 | 41.7 | 8.3 | 23.3 | 18.3 | 8.3 | 0 | 23.33 | 18.33 | 8.33 | 0 |
Lukukausi- ja lukuvuosikohtaiset opintopistemäärät määräytyvät valinnaisten opintojen mukaisesti. Pidätämme oikeuden opetussuunnitelmien muutoksiin mm. sisältöjen päivitystarpeiden takia.
Tunnus | Opinnon nimi | Laajuus (op) |
---|---|---|
DYP25SY-1001 |
Syventävät alakohtaiset opinnot
(Valitaan kaikki) |
20 |
DYP25SY-1002 |
Syventävät alakohtaiset opinnot
(Valitaan kaikki) |
20 |
YD00BU49 | Palvelumuotoilun prosessi ja menetelmät (Master) | 5 |
YD00BU50 | Muotoilulähtöinen innovaatio (Master) | 5 |
YD00BU51 | Palvelumuotoiluprojektin johtaminen (Master) | 10 |
YONT25 |
Opinnäytetyö
|
30 |
YONT25-1001 |
Opinnäytetyö
(Valitaan kaikki) |
30 |
YO00BT70 | Menetelmäopinnot ja tutkimusviestintä (Master) | 5 |
YO00BU00 | Opinnäytetyön toteutus (Master) | 25 |
DYP25SY-1003 |
Valinnaiset opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 10) |
10 |
DYP25SY-1004 |
Valinnaiset opinnot
(Valitaan opintopisteitä: 10) |
10 |